Brittiläinen vaihtoehtorockin suurnimi Placebo aktivoituu jälleen keikkarintamalla. Placebo suuntaa tänä vuonna 30-vuotisjuhlakiertueelle, jonka aikana yhtye nähdään myös Suomessa.
Placebo esiintyy Helsingin Veikkaus Arenalla sunnuntaina 18. lokakuuta 2026. Placebo juhlistaa tulevalla kiertueellaan paitsi 30-vuotista uraansa, myös kesäkuussa ilmestyvää Placebo Re:Created -levyä.
Kiertueella kuullaan kappaleita fanien kestosuosikeiksi nousseilta ensimmäisiltä albumeilta Placebo ja Without You I’m Nothing. Mukana on kappaleita, joita yhtye ei ole soittanut keikoillaan yli 20 vuoteen.
Placebo julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 1996. Yhtye erottui tuolloin vallassa olleen brittipop-skenen lad-estetiikasta androgyynisen tyylinsä ja avoimesti muun muassa seksuaalisuutta sekä mielenterveyttä käsitelleiden kappaleidensa ansiosta.
Kesäkuussa ilmestyvä Placebo Re:Created sisältää uusia versioita alkuperäisen albumin kappaleista sekä kaksi bonusraitaa. Yhtye kuvailee levyä eräänlaoiseksi ohjaajan versioksi esikoislevystä.
– Emme lähteneet nollasta vaan palasimme alkuperäisiin masternauhoihin ja toimme biiseihin sen, mitä 30 vuotta näiden kappaleiden soittaminen livenä on niihin tuonut, yhtye kertoo tiedotteessa.
– Kun teimme ensimmäisen albumin, meillä ei ollut vielä kokemusta tai studio-osaamista, joiden avulla olisimme voineet täysin välittää mielessämme olevaa. Vuosien varrella kappaleet alkoivat elää omaa elämäänsä lavalla; ne kasvoivat, kehittyivät ja tavallaan täydensivät itseään, yhtye jatkaa.
Placebo esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran Provinssirockissa vuonna 1997. Viimeksi yhtye esiintyi Suomessa vuonna 2022.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Placebo tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.