Huonekasviharrastajien ja kotipuutarhureiden on syytä olla tarkkana käsitellessään multaa. Suomessa todettiin viime vuonna jopa ennätyksellinen määrä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkotautitapauksia.
Legionelloositapausten kasvusta kertovat THL ja Ruokavirasto. Tapausmäärien kasvun taustalla on pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntyminen.
Suomessa todettiin yli 80 legionelloositapausta vuonna 2025. Kahtena edellisvuotena tapauksia on ollut vuodessa noin 50.
Viime vuonna sairastuneista noin puolet kertoi olleensa kontaktissa mullan tai maaperän kanssa. Osa tartuntojen lisääntymisestä voi selittyä myös taudin aiempaa aktiivisemmalla testaamisella.
– Multaan liittyvien tartuntojen nousua on viime vuosina nähty Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa. Toistaiseksi syytä multaan liittyvien tapausmäärien nousulle ei tiedetä, kertoo THL:n asiantuntija Riikka Ruotsalainen tiedotteessa.
Altistumistavat ovat vaihdelleet multa- ja maaperäkontaktiin liittyvissä tapauksissa. Joissain tapauksissa potilas on kertonut esimerkiksi vaihtaneensa kukkamultaa tai tyhjentäneensä kompostin.
Kuvia multa- ja kompostituotteiden pöllyttämistä hengitysilmaan tulee välttää. Keuhkoihin pääsevä bakteeri voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen.
Myös iholla oleva haava voi altistaa tartunnalle. Suurin sairastumisriski on ikääntyneillä ja niillä, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Riskiä voivat lisätä myös keuhkosairaudet ja tupakointi.
Multa- ja kompostituotteita käsitellessä kannattaa käyttää suojakäsineitä ja pestä lopuksi kädet huolellisesti. Multapussi suositellaan avaamaan niin, että suuaukko on poispäin kasvoista.
Multaa tai kompostia voi tarvittaessa kostuttaa alhaisella vedenpaineella esimerkiksi vesikannun avulla. Multapussit suositellaan säilyttämään poissa auringosta.
Altistumiselta voi suojautua myös FFP2- tai FFP3-luokan hengityksensuojaimella. Suojain tulee asettaa tiiviisti kasvoille.
Legionellabakteerit leviävät THL:n mukaan tavallisimmin vesijärjestelmissä. Legionellat voivat kasvaa esimerkiksi suihkussa, porealtaissa, kostuttimissa ja jäähdytysjärjestelmissä noin 20-45 asteen lämpötiloissa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten puutarha tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.