The Pussycat Dolls -yhtyeen Carmit Bacharia ei kutsuttu paluukiertueelle

Viihdeuutiset Toimittaja:

Popyhtye The Pussycat Dolls tekee paluun. 2000-luvun alussa menestystä niittänyt yhtye julkaisi hiljattain uuden Club Song -singlen ja ilmoitti suuntaavansa kiertueelle.

Pussycat Dollsin nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Nicole Scherzinger, Ashley Roberts ja Kimberly Wyatt. Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat myös Melody Thornton, Jeesica Sutta ja Carmit Bachar.

Nyt Carmit Bachar on paljastanut, ettei häntä edes kutsuttu yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon. Laulaja-tanssija sai tietää Pussycat Dollsin paluusta vasta, kun asia tuli julkisuuteen.

– The Pussycat Dollsin alkuperäisenä jäsenenä kyseisellä luvulla elämässäni tulee aina olemaan minulle syvällinen merkitys. Olen syvästi kiitollinen luomastamme musiikista, jakamistamme kokemuksista ja kaikista tärkeimpänä faneistamme, jotka tukivat meitä ympäri maailman, Bachar kirjoitti Instagramissa.

– Viimeaikaisten tapahtumien valossa tunnen tärkeäksi puhua rehellisesti ja kunnioituksella. Minuun ei otettu yhteyttä koskien yhtyeen päätöstä jatkaa, ja sain tietää niistä samaan aikaan kuin suuri yleisö, Bachar jatkoi.

Bacharin mukaan hän olisi arvostanut suoraa yhteydenottoa, sillä hän oli osa Pussycat Dollsin perustaa ja suhteidensa vuoksi tärkeä osa yhtyeen levytyssopimuksen saamista.

Bachar kertoo olevansa pettynyt henkilökohtaisella tasolla mutta ylpeä roolistaan Pussycat Dollsin historiaa. Tähti ilmaisi julkaisussa myös kiitoksensa LGBTQ+-yhteisölle ja kuvailee Pride-tapahtumissa esiintymistä uransa tärkeimmiksi ja iloisimmiksi hetkiksi.

Laulaja-tanssija kertoo jakavansa lähiaikoina tietoa uransa uusista käänteistä. Bacharin mukaan tulossa on uutta musiikkia ja yhteistyötä tunnetun tv- ja musiikkialan ikonin kanssa.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.