Uutta tietoa pääsiäisen säästä – näin kevät etenee

Viihdeuutiset Toimittaja:

Kevät on edennyt Suomessa vauhdilla. Tuoreen ennusteen mukaan säähän ei ole odotettavissa lähiviikkojen aikana ainakaan pysyvämpiä käänteitä talvisempaan suuntaan.

Sää jatkuu Suomessa pääosin lauhana, kertoo Foreca. Liikkeellä on tosin myös ajoittaisia lumisateita.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen tuoreen kuukausiennusteen mukaan 23. maaliskuuta alkavan viikon sää vaihtelee aurinkoisesta tuuliseen, pilviseen ja sateiseen. Sateet voivat tulla osassa maata lumena.

Lämpötiloissa on vaihtelua päivien sisällä. Aurinkoisina päivinä lämpötila voi kohota maan etelä- ja keskiosassa kymmenenkin asteen yläpuolella, kun taas Lapissa voi esiintyä päivisinkin pakkasta.

Maaliskuun 30. päivä alkavalla viikolla Atlantin korkeapaine leviää Suomeen asti. Tämän hetkisen ennusteen mukaan pääsiäistä päästäisiin viettämään keväisissä merkeissä. Viikon keskilämpötila on tavanomaista korkeampi. Sademäärä vastaa ajankohdan keskiarvoa tai on alle sen.

Tuoreen ennusteen mukaan korkeapaine pysyttelee Pohjois-Euroopassa myös 6. huhtikuuta alkavalla viikolla. Sademäärä voi pysytellä Suomessa tavanomaista pienempänä ja lämpötila puolestaan keskimääräistä korkeampana.

– Selvin lämpötilaero on Lapin eteläpuolisessa Suomessa. Tämä on alue, jossa lunta on ollut kevättalvella vähemmän kuin yleensä: maaliskuun puolivälissä oli jo lumetonta laajoilla alueilla maan etelä- ja länsiosassa, kun tyypillisesti vastaava tilanne on vasta huhtikuun puolivälissä, kertoo meteorologi Anna Latvala Forecan sääblogissa.

Korkeapaineen ennustetaan hellittävän 13. huhtikuuta alkavalla viikolla. Sademäärä kohoaa Keski- ja Etelä-Euroopassa tavanomaista suuremmaksi, mutta Suomessa ei toistaiseksi näy merkittävää poikkeamaa suuntaan tai toiseen.

Terminen kevät on jo alkanut suuressa osassa maata. Lapissa tilanne on tosin vielä vaihteleva, ja sää sahaa lähiviikkojen aikana keväisen ja talvisen välillä.

Terminen kevät katsotaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvämmin 0 asteen yläpuolelle. Kevät kestää keskimäärin alle kaksi kuukautta, ja terminen kesä koittaa vuorokauden keskilämpötilan noustessa yli 10 asteeseen.

Termisen vuodenajan määritelmät eivät ole kansainvälisiä. Suomessa käytettävät lämpötilarajat eivät sovellu esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopan vuodenaikojen kuvaamiseen.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.