Sähkön hinta on puhuttanut suomalaisia jälleen tänä vuonna. Nyt asiaan on etsitty ratkaisua hallitustasolla. Suomeen valmistellaan lakimuutosta, joka voi muuttaa monen kotitalouden sähkölaskua merkittävästi.
Moni maksaa sähköstä tällä hetkellä aivan liikaa. Uusi laki voi muuttaa asian jopa tämän vuoden puolella. Uuden mallin ideana on, että sähköä käytettäisiin automaattisesti silloin, kun se on halvinta.
Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää parhaillaan lausuntoja lakiesityksestä, joka koskee sähkömarkkinalain muutosta. Muutos liittyy niin sanottuun markkinapohjaiseen kuormanohjaukseen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kodin sähkölaitteet voisivat siirtää kulutusta automaattisesti halvempiin ajankohtiin.
Jos järjestelmä toimii suunnitellusti, niin esimerkiksi kodin lämminvesivaraaja, sähköauton lataus tai lattialämmitys voisi käyttää automaattisesti sähköä silloin, kun hinta on alhaisin. Kuluttajan ei tarvitsisi itse seurata pörssisähkön tuntihintoja, vaan automatiikka hoitaisi asian kuluttajan puolesta.
Lakimuutos on osa laajempaa muutosta, jossa kuluttajista halutaan tehdä aktiivisia toimijoita sähkömarkkinoilla. Kun kulutus siirtyy pois kalliilta tunneilta, niin sähkön kokonaiskysyntä tasoittuu. Samalla sähköverkko toimii vakaammin ja hintapiikit voivat pienentyä.
Alun perin uuden järjestelmän piti tulla voimaan syyskuussa 2026. Nyt ministeriö ehdottaa, että käyttöönotto tapahtuisi vaiheittain syksyn 2026 ja kesän 2027 välillä. Syynä on se, että sähköyhtiöiden tietojärjestelmiin tarvitaan suuria muutoksia. Kaikkea tekniikkaa ei ehditä rakentaa alkuperäisessä aikataulussa.
Käytännössä järjestelmä toimisi niin, että kodin sähkölaitteet voitaisiin liittää automaattiseen ohjausjärjestelmään. Järjestelmä seuraa sähkön hintaa ja siirtää kulutusta itsestään niille tunneille, jolloin sähkö on halvinta. Kuluttajalle tämä näkyisi usein pienempänä sähkölaskuna ilman, että hintoja tarvitsee seurata jatkuvasti itse älysähkömittarin avulla.
Lakiesityksestä voi antaa lausuntoja 1. huhtikuuta saakka. Sen jälkeen hallitus päättää, eteneekö muutos eduskuntaan.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pörssisähkö, sähkö tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.