Poliisin ratsiassa karu tulos Espoossa ja Lohjalla – näin poliisi kommentoi

Autot Toimittaja:

Poliisi suoritti Länsi-Uudellamaanlla raskaan kaluston kunnon valvontaa yhdessä A-Katsastuksen kanssa keskiviikkona 18. maaliskuuta. Valvonnan tulokset eivät herättäneet poliisissa intoa.

Valvonta kohdistui aamulla Kehä 3:lle Espoossa ja päivällä Virkkalan datakeskustyömaan liikenteeseen Lohjalla. Poliisi teki valvonnan aikana yhdeksän teknistä tienvarsitarkastusta.

Poliisin mukaan vasta puolen päivän jälkeen tarkastettavaksi ilmaantui ensimmäinen ajoneuvo, josta rekisterikilpiä ei jouduttu poistamaan.

Rekisterikilvet poistettiin seitsemästä ajoneuvosta ja yhdestä ajoneuvosta, jossa aiemmin annettuja korjauskehotuksia ei oltu noudatettu. Poliisi antoi yhteensä yhdeksän sakkoa ja liikennevirhemaksua, ja kaksi kuljettajaa sai kirjallisen varoituksen.

Liikenneluvista päättävälle Traficomille tehtiin kuusi ilmoitusta ja valvontailmoituksia kirjattiin kahdeksan kappaletta. Puhalluskokeita valvonnassa tehtiin kahdeksan.

Poliisin mukaan seuraamusten suuri määrä herätti kysymyksen siitä, kenelle vastuu ajoneuvon kunnosta kuuluu.

– Ajoneuvon kuljettaja on aina viime kädessä vastuussa kuljettamastaan ajoneuvosta. Kuljettaja ei kuitenkaan ole ainoa vastuullinen, vaan ajoneuvon omistaja tai haltija vastaavat siitä myös, kertoo komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa.

– Työnantaja tai tämän edustaja ei saa luovuttaa työntekijälle kuljetettavaksi ajoneuvoa, joka ei ole liikennekelpoinen, Kontola jatkaa.

Määräaikaiskatsastuksessa tai teknisessä tienvarsitarkastuksessa hylättyä ajoneuvoa ei voi pitää liikennekelpoisena. Poliisin mukaan työnantaja voi saada sakkoja tarkastuksessa havaittujen vikojen seurauksena.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Autot -osioistamme.