Säässä poikkeuksellinen tilanne – takatalvi vai aikainen kesä?

Uutiset Toimittaja:

Kerroimme aiemmin miten maaliskuu on ollut poikkeuksellisen lämmin, mutta nyt lähitulevaisuus näyttää sään osalta todella poikkeukselliselta. Tulossa voi olla joko kylmä takatalvi tai vaihtoehtoisesti lähes kesäisiä lämpötiloja.

Forecan tuoreen ennusteen mukaan maaliskuu jatkuu föhn-tuulen avustuksella poikkeuksellisen lämpimänä, mutta siihen ennustettavuus loppuukin. Suomi sijaitsee nimittäin kahden aivan erilaisen sääalueen välissä, ja vasta myöhemmin nähdään kumpi niistä lopulta valtaa Suomen.

Maaliskuun ja huhtikuun vaihteessa Suomen eteläpuolella on kesäinen ilmamassa, joka voi nostaa lämpötilan jopa 15 astetta plussan puolelle. Pohjoisessa kuitenkin vaanii Jäämeren ilmamassa, joka voi tuoda jopa takatalven mukanaan. Näiden kahden voittaja ratkaisee Suomen tulevat säät.

Forecan mukaan perjantaina lämpötila nousi Helsingin kumpulassa 11,3 asteeseen, mutta lähipäivinä tällaisiin lukemiin ei enää päästä sään viiletessä. Perjantain aurinkoiset säät vaihtuvat siis viikonlopun myötä pilvisemmäksi.

Pilvinen keli saa ensi viikon puolivälissä seurakseen sadealueen, joka ulottuu valtaosaa Suomea. Lapissa voi silloin sataa jopa 10 senttimetriä lunta. Mikäli Jäämeren ilmamassa ulottuu Suomeen voidaan lumisateita nähdä Etelä-Suomessa saakka. Jos eteläinen ilmamassa voittaa, voidaan Suomessa nähdä vielä maaliskuussa jopa 15 asteen lämpötiloja.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.