Kanadalainen laulaja Celine Dion on ollut vuosia tauolla sairastuttuaan harvinaiseen jäykkyysoireyhtymään. Nyt artisti on kuitenkin tarjonnut jymy-yllätyksen kertomalla, että hän palaa esiintymislavoille.
Celine Dion julkisti paluukonserttinsa videolla, joka julkaistiin Instagramissa hänen 58. syntymäpäivänään. Dionin mukaan hän tulee esiintymään Pariisissa syys- ja lokakuussa 10 konsertin voimin.
10 paluukonserttia jopa 400 000 katsojalle
Artisti kuvaili paluutaan elämänsä parhaaksi syntymäpäivälahjaksi. Konsertit järjestetään 12. syyskuuta – 14. lokakuuta Pariisin La Défense Arenalla, jonka kapasiteetti on 40 000 ihmistä.
– Olen niin valmis tekemään tämän. Tunnen oloni hyväksi, olen voimakas, olen innoissani, olen tietenkin hieman jännittynyt. Haluan teidän tietävän että voin loistavasti, ylläpidän terveyttäni ja tunnen oloni hyväksi, Celine Dion kuvaili.
Celine Dion kertoi diagnoosistaan julkisuudessa ensi kertaa vuonna 2022. Laulaja joutui tuolloin perumaan kaikki suunnitellut esiintymisensä. Jäykkyysoireyhtymä on neurologinen sairaus, joka aiheuttaa muun muassa lihasjäykkyyttä, kouristuksia ja liikkeiden hidastumista.
Artisti kertoi vuonna 2024 olevansa viidesti viikossa fysioterapiassa ja ääniterapiassa. Dion ei ole juurikaan esiintynyt sairastumisen jälkeen. Hän kuitenkin lauloi Eiffel-tornista käsin Pariisin vuoden 2024 olympialaisten avajaisseremoniassa.
Celine Dion kertoi diagnoosistaan julkisuudessa ensi kertaa vuonna 2022.
Celine Dionin kansainvälinen ura alkoi hänen voitettuaan Euroviisut vuonna 1988. Laulaja edusti tuolloin Sveitsiä kappaleella Ne Partez pas sans moi. Hänen tunnettuja hittejään ovat muun muassa The Power of Love, Because You Love Me, Beauty and the Beast ja Titanic-elokuvan tunnuskappale My Heart Will Go On.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Celine Dion tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.