Verkkokaupoista tilaaminen muuttuu – näin se vaikuttaa käytännössä

Viihdeuutiset Toimittaja:

Verkkokaupoista tilaaminen muuttuu tulevana kesänä. Jatkossa verkkokauppojen tulee tarjota kuluttajille helposti löydettävissä oleva ja selkeästi käytettävä peruuttamistoiminto, kertoo kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Verkkokauppojen on tarjottava lain edellyttämä peruuttamistoiminto 19. kesäkuuta alkaen. Peruuttammistoiminnon avulla kuluttaja voi käyttää lakisääteistä peruuttamisoikeuttaan.

Uusi lainsäädäntö koskee esimerkiksi verkkosivuilla tai sovelluksissa tehtäviä sopimuksia, jotka koskevat tavaroita tai palveluita. Peruuttamistoiminnon on oltava käytettävissä esimerkiksi samaisella verkkokauppasivustolla tai sovelluksessa.

Kuluttajalle on kerrottava peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevat ehdot, määräajat ja menettelyt ennen sopimuksen tekemistä. Kuluttajalle tulee jatkossa kertoa myös tiedot peruuttamistoiminnosta ja sen sijainnista.

Uusi velvoite perustuu kuluttajansuojalain muutoksiin. Niillä EU:n kuluttajaoikeuksia koskevan direktiivin uudistukset tuodaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Tarkoituksena on varmistaa, että sopimuksen peruuttaminen on yhtä vaivatonta kuin sen tekeminen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan peruuttamistoiminnon on oltava helposti löydettävissä ja käytettävissä, ja kuluttajan tulee pystyä käyttämään toimintoa koko peruutusoikeuden voimassaolon ajan.

Vahvistus peruuttamisilmoituksesta tulee antaa mahdollisimman pian sen vastaanottamisesta.

Uudistuksen myötä verkkokauppojen tulee lisätä peruuttamistoiminto muiden käytössä olevien vaihtoehtojen rinnalle. Käyttöönotto ei vaikuta muihin tapoihin peruuttaa sopimus, kuten peruuttamislomakkeeseen tai vapaamuotoiseen ilmoitukseen esimerkiksi sähköpostilla.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.