House of the Dragonin jatko vahvistui – tässä sarjan tuore traileri

Viihdeuutiset Toimittaja:

Game of Thronesin spinoff-sarja House of the Dragon saa jatkoa. Sarjan kolmas tuotantokausi alkaa tulevana kesänä. HBO on paljastanut uuden kauden tarkan alkamisajankohdan. Ensimmäinen jakso julkaistaan Yhdysvalloissa sunnuntaina 21. kesäkuuta ja Suomessa 22. kesäkuuta.

House of the Dragonin kolmannesta tuotantokaudesta saadaan esimakua tuoreessa teaser-trailerissa.

”Kukaan ei ole turvassa”

Kolmas tuotantokausi jatkuu siitä, mihin toinen päättyi. Westerosin kansaa repivä sisällissota on muuttunut entistä verisemmäksi, eikä kukaan ole turvassa.

– Teemme tästä kaudesta isomman, mahtavamman, verisemmän, brutaalimman ja vaarallisemman. Palaamme sarjan perusasioiden äärelle, Daemon Targaryenia näyttelevä Matt Smith vihjasi CCXP-tapahtumassa Meksikossa The Hollywood Reporterin mukaan.

Kolmas tuotantokausi koostuu kahdeksasta jaksosta. Sarjassa häämöttää uuden kauden myötä jo loppu, sillä sarjan on paljastettu päättyvän neljännen tuotantokautensa jälkeen.

House of the Dragon perustuu George R.R. Martinin Tuli ja veri -kirjaan. Päärooleja näyttelevät muun muassa Emma D’Arcy, Olivia Cooke, Matt Smith, Steve Toissant ja Rhys Ifans.

Game of Thrones sai tänä vuonna myös toisen spinoff-sarjan A Knight of the Seven Kingdoms. Lisäksi suunnitteilla on Game of Thrones: Aegon’s Conquest -elokuva.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.