Matkailijoiden suosima kohde on jouduttu sulkemaan väliaikaisesti Uuden-Seelanin Masterstonissa.
Sulkemisen taustalla ovat kohteeseen ilmestyneet haisevat yllätykset, kertoo 1News-uutismedia.
Ihmisen jätöksiä väärässä paikassa
Kuningatar Elisabetin mukaan nimetty Queen Elizabeth Park on Waipoua-joen varrella Mastertonissa sijaitseva puisto, joka tunnetaan muun muassa näyttävistä puutarhoistaan ja pienoisrautatiestään.
Puistossa sijaitsee historiallinen kasvitieteellinen puutarha, jossa kasvaa saniaisia ja muita kasveja.
Puutarha jouduttiin sulkemaan keskiviikkona 10. kesäkuuta historiallista rakennusta julkkisena vessana käyttäneiden vierailijoiden vuoksi. Toisin sanoen puutarhaan oli ilmestynyt ihmisten ulostetta.
– Meillä on tapahtunut viime aikoina useita välikohtauksia, joissa ihmiset ovat ulostaneet puutarhaan. Kyseessä on riski kansanterveydelle, ja työntekijämme putsaavat jätöksiä parhaillaan, Masterstonin aluevaltuuston sittemmin poistetussa Facebook-julkaisussa kerrottiin.
– Tällainen käytös on täysin sopimatonta ja epäkunnioittavaa puiston muita kävijöitä kohtaan, aluevaltuuston tiedottaja kertoi 1Newsin mukaan.
Sopimatonta ja epäkunnioittavaa puiston muita kävijöitä kohtaan.
Tiedottajan mukaan puistossa on loistavia julkisia vessoja vain kahden minuutin kävelymatkan päässä kasvitieteellisestä puutarhasta. Julkiselle paikoilla ulostamisen kerrottiin olevan laissa kiellettyä vuodesta 1981 lähtien.
– Mikäli toiminta jatkuu ja tekijät tunnistetaan, ilmoitetaan asiasta poliisille, tiedottaja varoitti.
Vastaavia tapauksia on tapahtunut Uudessa-Seelannissa viime vuosina enemmänkin, kertoo Stuff.
Esimerkiksi maaliskuussa 2021 Aucklandissa sijaitsevien julkisten uima-altaiden kerrottiin joutuneen suljetuksi yli 200 kertaa viiden kuukauden aikana ulosteiden ja oksennuksen vuoksi.
Vuonna 2015 Uuden-Seelannin Invercargillia piinasi sarjakakkaaja kuuden viikon ajan. Splash Palace Aquatic Centre -sisäuimaloiden altaista löydettiin ihmisen kakkaa kuutena peräkkäisenä perjantai-iltana.
Tämän vuoden maaliskuussa maksuton leiriytyminen kiellettiin väliaikaisesti Aucklandissa sijaitsevalla leirintäalueella ihmisulosteiden vuoksi.
Lähteet: 1News, Stuff.co.nz
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten puutarha, Uusi-Seelanti tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.