Ilmavoimien tiesulut poistetaan – liikkumisrajoitukset päättyvät

Uutiset Toimittaja:

Suomen ilmavoimat on ollut kuluneen viikon ajan vahvasti mukana monikansallisessa Ramstein Flag 2026 -harjoituksessa. Nyt harjoitus on osittain päättynyt, sillä Suomen maantietukikohdat avautuvat jälleen tavalliselle liikenteelle.

Harjoituksessa on mukana yhteensä noin 200 lentokonetta 18 Nato-maasta, ja harjoitusalue ulottuu Suomesta aina Espanjaan saakka.

Poikkeuksellisen suuri harjoitus

Suomessa harjoitusta toteutettiin myös maantietukikohdista, jotka ovat olleet kuluneen viikon poissa tavallisesta liikennekäytöstä. Tästä on ymmärrettävästi aiheutunut hieman haittaa liikenteen lisäksi myös paikallisille asukkaille. Nyt tilanne kuitenkin muuttuu.

F-35A Lightning II, Kuva: Ilmavoimat

– Ilmavoimien Ramstein Flag 26 -lentotoimintaharjoitus on päättynyt Tervon varalaskupaikalla ja seututie 551 välillä Karttula – Tervo on avattu liikenteelle. Samalla päättyivät myös Puolustusvoimien harjoitusaluetta koskevat liikkumisrajoitukset Kuopion Karttulan ja Tervon alueilla, ilmavoimat kertoo.

Varsinainen harjoitus ei kuitenkaan pääty vielä tähän, vaan se jatkuu vielä useita päiviä.

– Ramstein Flag 26 -harjoituksen lentotoiminta jatkuu Pirkkalan, Rissalan, Rovaniemen ja Tikkakosken tukikohdissa torstaihin 18.6.2026 saakka, ilmavoimat kertoo.

Samalla päättyivät myös Puolustusvoimien harjoitusaluetta koskevat liikkumisrajoitukset.

Suomessa on vierailemassa harjoituksen ajan noin 50 ulkomaista lentokonetta, joiden joukossa on yhdysvaltalaisia F-35A Lightning II -monitoimihävittäjiä. Ne käyttävät tukikohtanaan esimerkiksi Tampere-Pirkkalan lentokenttää, eli Satakunnan lennostoa.

Äskettäin myös liikenne- ja viestintäministeri vieraili Tervolan maantietukikohdassa ja pääsi kokeilemaan miltä tuntuu lentää Hawk-suihkukoneen kyydissä.

 

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.