Suomesta matkustetaan kesäkuukausina aktiivisesti esimerkiksi Keski-Eurooppaan, josta löytyykin runsaasti varsin turvallisia ja mukavia lomakohteita. Eräs tällaisista maista on Itävalta, josta ulkoministeriö on nyt antanut päivitetyn matkustustiedotteen.
Itävallan pääkaupungissa Wienissä järjestettiin juuri Euroviisut, jotka sujuivat melko rauhallisesti. Nyt Suomen ulkoministeriö kuitenkin muistuttaa Itävaltaan matkaaville suomalaisille, että Itävalta on muiden Euroopan maiden tavoin terroriuhkan kohteita.
Terrorihälytystaso toiseksi korkein
– Terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois muiden Euroopan maiden tavoin. Itävallan sisäministeriö on nostanut terrorihälytystason toiseksi korkeimmalle tasolle. Tämä voi aiheuttaa ylimääräisiä turvatoimia. Noudata varovaisuutta ja seuraa viranomaisten tiedotteita, ulkoministeriö toteaa.

Itävaltaan matkaavilla ei ole kuitenkaan syytä huoleen, kunhan noudattavat viranomaisten ohjeistuksia. Viranomaiset tekevät parhaansa, jotta terroriuhat eivät toteudu.
– Itävalta on yleisesti ottaen turvallinen matkailumaa. Matkailijoiden on syytä seurata tarkkaan paikallisia tiedotusvälineitä etenkin odotettavissa olevan sään tai tieliikenteen suhteen ja noudattaa viranomaisten antamia määräyksiä. Kuten muualla Euroopassa, terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Terrorismiuhan vuoksi poliisi saattaa tehostaa toimintaansa turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Matkailijoiden tulee varoa taskuvarkaita kaikissa kohteissa, joissa liikkuu runsaasti ihmisiä, eikä Itävallan kaupungit ole siihen poikkeus. Ministeriö suosittelee varomaan taskuvarkaita muun muassa kaupoissa, tavarataloissa, ostoskaduilla ja julkisissa liikennevälineissä. Autoon ei pysäköitäessä pidä jättää varkaita houkuttelevia irtotavaroita.
Suomalaiselle turistille eräs mielenkiintoinen vaihtehto voisi olla junamatka Itävallasta Italiaan. Taannoin Itävalta listattiin 15 parhaiten sinkkunaisille sopivien kohteiden joukkoon.
Lähde: Ulkoministeriö
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Itävalta, Wien tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.