Lauantaina 11. heinäkuuta vietettiin World Skydiving Day -tapahtumaa, eli kansainvälistä laskuvarjohyppypäivää.
Kyseisenä päivänä eri puolilla maailmaa toteutettiin ennätyksellisen suuri määrä laskuvarjohyppyjä, kertoo Parachutist-verkkomedia.
Mukana oli 43 maata
Päivän aikana 43 maassa suoritettiin yhteensä 31 075 laskuvarjohyppyä. Määrä ylitti vuonna 2024 tehdyn edellisen ennätyksen, joka oli 30 351 hyppyä yhden vuorokauden aikana.
World Skydiving Day toteutettiin yhteistyössä Yhdysvaltojen, Australian, Iso-Britannian ja Kanadan laskuvarjourheilujärjestöjen toimesta.
Vuosittaisessa tapahtumassa laskuvarjohyppääjiä kannustetaan vierailemaan paikallisilla hyppyalueilla, suorittamaan näyttäviä hyppyjä ja kannustamaan muitakin lajin pariin.
– Ennätykset on tehty rikottaviksi. On mahtavaa, että kymmenet tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa kykenivät m atkustamaan hyppyalueille ja juhlistamaan tätä lajia, kertoi Yhdysvaltojen laskuvarjourheilujärjestö USPA:n toiminnanjohtaja Albert Berchtold tiedotteessa.
Osallistuminen kasvoi 16,3 prosenttia edelliseen ennätysvuoteen verrattuna.
– Tämä ennätys on osoitus lajin jatkuvasta kasvusta. Se toivottaa tervetulleiksi uudet tulokkaat ja juhlistaa kokeneita laskuvarjohyppääjiä, jotka ovat osoittaneet merkittävää sitoutumista tätä lajia kohtaan, Berchtold jatkoi.
Osallistuminen kasvoi 16,3 prosenttia edelliseen ennätysvuoteen verrattuna. Järjestöjen mukaan tuhannet ihmiset kokeilivat päivän aikana laskuvarjohyppyä ensimmäistä kertaa.
Laskuvarjourheilujärjestöt eri puolilla maailmaa järjestivät teemaan liittyviä tilaisuuksia. Suomessa Skydive Finland ry järjesti ohjelmaa Utissa.
Suomessa yleisö pääsi mukaan
Utissa yleisöllä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan laskuvarjohyppyä tandemhyppykurssin merkeissä. Utin taivaalla järjestettiin myös esittelylento.
Seuraava kansainvälinen World Skydiving Day järjestetään lauantaina 10. heinäkuuta 2027. Ohjelmassa on jälleen ensi vuonna uusi ennätysyritys ja laskuvarjourheiluun liittyvää toimintaa eri puolilla maailmaa.
Tämänvuotinen World Skydiving Day oli järjestyksessään kolmas.
Lähhteet: Parachutist, Skydive Finland ry
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten laskuvarjohyppy tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.