Tulevaisuuden lainvalvoja Robocop tekee paluun. Työn alla on uusi Robocop-televisiosarja, uutisoi Variety.
Robocop-televisiosarjan taustalla on Amazon Prime Video. Sarjasta on tilattu kahdeksan jaksoa, jotka esitetään Prime Video -suoratoistopalvelussa myöhemmin tarkentuvana ajankohtana.
Amazon osti Robocopin oikeudet
Toistaiseksi tiedossa ei ole, toimiiko sarja jatkumona alkuperäisille Robocop-elokuville vai onko kyseessä täysin uusi versio tutusta tarinasta. Virallinen synopsis voi periaatteessa viitata kumpaan tahansa vaihtoehtoon.
– Valtava monikansallinen teknologiayritys vakuuttaa kaupungin asettamaan poliisin virkaan voimakkaan robotin – robotin, johon on upotettu rakastetun kuolleen poliisin tietoisuus, synopsiksessa kerrotaan.
Projekti on ollut työn alla siitä lähtien, kun Amazon osti Robocopin oikeudet omistaneen MGM-tuotantoyhtiön. Sarjan showrunnerina ja käsikirjoittajana toimii Lodge 49 -sarjaa tuottanut Peter Orcko.
Robocop-televisiosarjan yhtenä tuottajana toimii Saw ja Kirottu -kauhuelokuvien ohjaaja Jame Wan. Vastaavina tuottajina mukana ovat myös alkuperäisen Robocop-elokuvan käiskirjoittajat Michael Miner ja Ed Neumeier.
Tämän maailman tuominen televisioon on unelmani.
– Olen aina ollut massiivinen Robocop-fani, joten tämän maailman tuominen televisioon on unelmani. Se, mitä ohjaaja Paul Verhoeven loi vuonna 1987, oli vuosikymmeniä edellä aikaansa. Kysymykset teknologiasta, identiteetistä ja siitä, keitä suuryritykset todella palvelevat, ovat vain entistä ajankohtaisempia, Wan kertoi Varietyn mukaan.
Paul Verhoevenin ohjaama alkuperäinen Robocop oli yleisö- ja arvostelumenestys. Elokuvan verinen ja satiirinen tyyli tekivät Robocopista kiistattoman klassikon, jonka vaikutus näkyy valkokankaalla, televisiossa ja videopeleissä edelleen.
Robocop sai myöhemmin kaksi jatko-osaa, jotka eivät tavoittaneet alkuperäisen elokuvan taikaa. Vuonna 2014 ilmestyi Joel Kinnamanin tähdittämä, pitkälti unohdettu uusintaversio alkuperäisestä elokuvasta.
Tuleva sarja ei ole ensimmäinen Robocopiin perustuva televisiosarja. Elokuvien pohjalta on tehty ennestään muun muassa vuonna 1994 ilmestynyt näytelty sarja ja jopa lapsille suunnattuja piirrossarjoja.
Lähde: Variety
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten elokuva, Robocop tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.