Suomen kesä ei ole tänä vuonna ollut säiden puolesta kovinkaan kesäinen, ja sama teema jatkuu myös alkavalla viikolla. Tuoreen ennusteen mukaan luvassa on poikkeuksellisen voimakas ukkosrintama.
Forecan ja Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan säätila voi muuttua alkuviikosta rajuksi varsinkin Etelä- ja Itä-Suomessa. Ennusteissa näkyy nimittäin hyvin voimakkaita ukkosia, joihin voi liittyä myös kaatosateita, vahinkoa aiheuttavia tuulenpuuskia ja jopa tuhansia salamaniskuja.
Varaudu voimakkaisiin ukkosiin
Voimakas ukkosrintama voi syntyä, koska alkuviikosta Suomeen virtaa lämmintä ja kosteaa ilmaa. Lauantaina päivitetyn Forecan ennusteen mukaan ukkoset voivat yleistyä maanantaina eri puolilla maata.
Etelärannikolta Pohjois-Lappiin ulottuvalla alueella ukkosia voi esiintyä jo sunnuntain aikana. Varsinkin maan länsiosassa tuulenpuuskat voivat olla voimakkaita, kun matalapaine siirtyy maanantain aikana kohti pohjoista.
Maanantaina Suomi on jäämässä Skandinaviassa olevan viileän ilmamassan ja idästä lähestyvän helteisen ilmamassan väliin, jolloin alueelle voi syntyä voimakas matalapaineen alue. Siihen voi liittyä rankkasateita ja ukkosia.
Samalla alkuviikosta voi maan itäosaan levitä erittäin lämmintä ja kosteaa ilmaa, jolloin lämpötila voi nousta auringon paistaessa jopa 28 asteeseen.
Voimakkaisiin ukkoskuuroihin kannattaa varautua kodeissa ja kesämökeillä.
Luvassa voi siis olla hellettä, jos Suomen yllä oleva matalapaine antaa sille tilaa. Etelä- ja Länsi-Suomessa on tällä tietoa kuitenkin luvassa aurinkoisen helteen sijaan rankkasateita jopa kymmeniä millimetrejä.
Voimakkaisiin ukkoskuuroihin kannattaa varautua kodeissa ja kesämökeillä. Varavirtalähteet ja taskulamput tulee ladata valmiiksi mahdollisia sähkökatkoksia varten ja olla valmiina irrottamaan television ja muiden herkkien sähkölaitteiden johdot seinästä. Samalla tulee muistaa että virran sammuttaminen ei suojaa laitteita ukkoselta.
Ukkosiin mahdollisesti liittyvien voimakkaiden syöksyvirtausten varalta kannattaa ankkuroida trampoliinit, kerätä pois kevyet pihakalusteet ja rullata sisään markiisit. Liikenteessä kannattaa varata tavallista enemmän aikaa, mikäli rankka sade sattuu osumaan reitille.
Lähteet: Foreca, Ilmatieteen laitos
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten sade, salama, ukkonen tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.