Nintendo-aarre löytyi vanhasta varastosta – osa oli täydellisiä

Digi
Toimittaja:

Yhdysvalloissa on tehty arvokas pelilöytö, kun wisconsinilaisesta varastosta paljastui lähes sata arvaamatonta Nintendon pelikasettia.

Pelikasetit sisälsivät Nintendon Duck Hunt ja Super Mario Bros -pelejä, ja niitä löytyi yhteensä 97 kappaletta.

Aiemmin tuntematon versio

Nintendo Entertainment Systemin pelikasetit olivat lojuneet vuosikymmeniä arvaamattomana ja alkuperäisissä muoveissaan keräilijän varastossa, eikä niiden todellista keräilyarvoa oltu ymmärretty.

Popkulttuuriin keskittyvää liikettä pyörittävä Kevin Braun oli saanut kasetit osana toista tavaraerää. Hän sattui kertomaan hallussaan olevasta laatikosta Nintendo-keräilijä Jason Ganosille, joka ymmärsi varaston voivan olla todella arvokas.

Nyt löytyneet pelikasetit ovat niin sanottuja yhdistelmäkasetteja, jotka sisältävät kaksi peliä yhdessä paketissa. Super Mario Bros ja Duck Hunt ovat vieläpä Nintendon historian suosituimpiin lukeutuvia pelejä.

Samalla huomattiin, että nyt löytyneet pelikasetit eivät olleet samanlaisia kuin aikaisemmat, sillä niiden rakenteessa ja etiketissä oli eroja. Eroja havaittiin myös esimerkiksi ruuveissa ja käyttöohjeissa. Tuotantokoodit viittaavat vuoteen 1993, eli pelikasetit on valmistettu kaksi vuotta myöhemmin kuin pelien valmistuksen uskottiin jo loppuneen.

Tällä hetkellä ei ole vielä tiedossa miksi pelikasetteja on ylipäänsä valmistettu vielä näin myöhään, mutta syynä voi olla esimerkiksi takuuvaihtoja varten valmistettu erä tai esimerkiksi erä johonkin toteutumatta jääneeseen kampanjaan.

Lähes sadan pelikasetin löytyminen on erittäin harvinaista.

Professional Sports Authenticator PSA arvioi pelikasettien kunnon ja antoi niistä viidelle kuntoluokitukseksi 10/10, eli kasetit ovat täydellisessä kunnossa. Yleensä harvinaisia avaamattomia pelikasetteja löytyy vain yksittäisiä kappaleita, joten lähes sadan pelikasetin löytyminen on erittäin harvinaista.

Kokonaisuutena löydön arvo voi nousta jopa miljooniin euroihin, kun keräilijät pääsevät kilpailemaan niistä huutokaupassa. Ensimmäinen pelikaseteista tulee myyntiin jo elokuussa.

Lähteet: UPI, ABC News

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Digi -osioistamme.