Kiviset ja Soraset, eli The Flintstones, palaa valkokankaalle. Kehitteillä on uusi elokuvaprojekti, jossa mukana on näyttelijänä parhaiten tunnettu Ryan Gosling, kertoo Deadline.
Kiviset ja Sorsate sai alkunsa 1960-luvulla animaatiosarjana. Animaatiokomediassa seurattiin modernia elämää viettävien kivikauden asukkaiden elämää.
Klassikkoanimaatio isolle kankaalle
Gosling toimii elokuvan tuottajana yhdessä Open Invite -tuottajakumppaninsa Jessie Hendersonin kanssa. Kaksikko etsii projektille parhaillaan käsikirjoittajaa.
Elokuvan keskiössä on Deadlinen mukaan Sorasten aikuiseksi kasvanut adoptiopoika Bamm-Bamm. Toistaiseksi tiedossa ei ole, suunnitteleeko Gosling myös näyttelevänsä elokuvassa joko Bamm-Bammia tai jotain muuta keskeistä hahmoa.
Bamm-Bamm oli alkuperäisessä Kiviset ja Soraset -animaatiosarjassa vasta pieni lapsi. Hahmon teini-ikäinen versio seikkaili Kivisten tyttären Sirun kanssa 1970-luvulla tehdyssä The Pebbles and Bamm-Bamm Show -animaatiosarjassa.
Kiviset ja Soraset -sarjan pohjalta on tehty ennestään kaksi näyteltyä elokuvaa. Niistä ensimmäinen, The Flintstones – Kiviset ja Soreset, ilmestyi vuonna 1994.
Ensimmäisen elokuvan päärooleja näyttelivät John Goodman, Elizabeth Perkins, Rick Moranis ja Rosie O’Donnell. Brian Levantin ohjaaman elokuvan tuottajana toimi Steven Spielberg.
Elokuva sai vuonna 2000 esiosan Flintstones – Viva Rock Vegas. Elokuvassa päähenkilöiden nuorempia versioita näyttelivät Mark Addy, Stephen Baldwin, Kristen Johnston ja Jane Krakowski.
Gosling on jatkanut viime vuosina menestyksekästä uraansa valkokankaalla. Vuonna 2023 hänet nähtiin valtavaksi menestykseksi nousseen Barbie-elokuvan miespääroolissa.
Tänä vuonna Gosling tähditti scifiseikkailua Operaatio Ave Maria, joka sai positiivisen vastaanoton ja oli menestys lippuluukulla. Lähivuosina tähti nähdään Star Wars: Starfighter -elokuvan ja Marvelin uuden Ghost Rider -elokuvan päärooleissa.
Lähde: Deadline
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten elokuva, Ryan Gosling tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.