Raitiovaunuliikenne alkaa Kruunusilloilla – miljardisilta viimein käyttöön

Uutiset Toimittaja:

Kruununsillat-hanke yhdistää Lajaasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Helsingin seudun liikenne HSL on vahvistanut raitiovaunuliikenteen käynnistyvän silloilla syksyn aikana.

Helsingin raitiovaunuverkko laajenee itään lauantaina 7. marraskuuta 2026, jolloin Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät Pasila-Kruununvuorenranta-reitillä kulkeva linja 11 ja Rautatientori-Yliskylä-reitillä kulkeva linja 12.

Silta valmistui etuajassa

– Hanke valmistui etuajassa, ja sen myötä voimme käynnistää raitiovaunuliikenteen Laajasaloon vielä tämän vuoden puolella. Tästä suuri kiitos niin Kruunusillat-hankkeelle kuin Kaupunkiliikenteellekin, kertoo tiedotteessa HSL:n liikenne-tulosalueen johtaja Johanna Wallin.

Uusi raitiotie kulkee yhteensä kolmella sillalla. Kokonaisuuteen kuuluva 1,2 kilometriä pitkä Kruununvuorensilta on Suomen pisin silta.

Kruununvuorensillalta avautuu merellinen näkymä. Siltaa pitkin kulkevat pääsevät ihastelemaan muun muassa avomeren, Suomenlinnan, Herttoniemenrannan ja Kulosaaren maisemia.

Kruununvuorensilta avautui jalankulkijoille ja pyöräilijöille huhtikuussa. Autoliikenne rajoittuu sillalla pelastusajoneuvoihin.

Uusi yhteys parantaa HSL:n mukaan myös poikittaisliikennettä.

Matka-aika raitiovaunulla Laajasalon Yliskylän ja Ratatientorin välillä linjalla 12 kestää uuden yhteyden myötä noin 20 minuuttia. Uusi yhteys parantaa HSL:n mukaan myös poikittaisliikennettä.

Kaupunkiliikenne perehdyttää raitiovaunujen kuljettajat kulkemaan uudella reitillä varten ennen raitioliikenteen avaamista. Lisäksi radalla järjestetään muun muassa harjoituksia häiriöiden varalle.

HSL juhlistaa uuden ratikkayhteyden avautumista lauantaina 7. marraskuuta. Juhlapäivän ohjelma selviää lähempänä tapahtumaa.

Kruunusillat-hankkeen rakentaminen aloitettiin syksyllä 2021. Helsingin kaupungin mukaan tavoitteena on järjestää sujuva joukkoliikenneyhteys Laajasalosta keskustaan.

Laajasalon asukasmäärän on arvioitu noin kaksinkertaistuvan Kruunuvuorenrannan uuden asuinalueen ja täydennysrakentamisen seurauksena. Hanke parantaa lisäksi liikenneyhteyksiä Kalasataman eteläosaan ja Korkeasaareen.

Lähteet: HSL, Helsingin kaupunki

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.