UV-säteilyn määrä on lisääntynyt huolestuttavasti

Uutiset Toimittaja:

UV-säteilyn määrä on kasvanut erityisesti Keski-Euroopassa vuoden 2013 jälkeen. Asia käy ilmi tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, kertoo Ilmatieteen laitos.

Tutkimuksen mukaan UV-säteilyn määrä on kasvanut Euroopassa vuosien 2013 ja 2022 välillä 5-26 prosenttia. Suurin osa muutoksesta johtuu pilvisyyden vähenemisestä, ja osassa Euroopassa taustalla vaikuttaa myös ilmakehän pienhiukkasten eli aerosolien väheneminen.

Suomesta mukana Sodankylän tuloksia

Tutkimuksessa käytettiin aineistona 40 havaintoaseman UV-mittauksia sekä satelliittihavaintoja. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Euroopan UV-muutosten tutkimikseen käytettiin yhtä laajaa aineistoa.

Suomesta tutkimuksessa oli mukana Ilmatieteen laitoksen 1990-luvulta alkanut UV-mittaussarja Sodankylästä. UV-säteilyn määrä on mittausten perusteella lisääntynyt Sodankylässä huhtikuussa ja kesäkuussa, ja koko tarkastelujakson aikana kasvua oli noin 10 prosenttia.

– Tutkimuksessa korostui UV-muutosten suuruuden paikallinen vaihtelu, ja siten maanpinnalla tehtävien mittausten tärkeys nousi esiin. Erityisesti vuoristoisilla alueilla UV-säteilyn määrä voi vaihdella pienelläkin alueella suuresti, kertoo tiedotteessa Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tulokset ovat merkityksellisiä niin yhteiskunnan että luonnon kannalta. Tieto UV-säteilyn alueellisista muutoksista auttaa arvioimaan niiden mahdollisia vaikutuksia terveyteen.

Hankkeessa tarkastellaan maailmanlaajuisia muutoksia.

Alueellista tietoa muutoksista voidaan hyödyntää myös esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja UV-säteilyn välisten yhteyksien tutkimisessa. Lisäksi tieto auttaa arvioimaan UV-säteilyn vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen.

UV-säteilyn tutkiminen jatkuu Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston yhteisessä GUVIR-hankkeessa. Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa tarkastellaan maailmanlaajuisia muutoksia biologisesti vaikuttavan UV-säteilyn määrässä.

Recent increases in solar UV radiation across Europe -tutkimusta johtivat University of Veterinary Medicine -yliopiston itävaltalaiset tutkijat. Tutkimus julkaistiin Photochemical & Photobiological Sciences -tiedelehdessä, ja se on luettavissa tämän linkin takaa.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.