Rikolliset iskevät nyt veronpalautuksiin

Uutiset Toimittaja:

Kerroimme aiemmin, että noin 939 000 suomalaista saa torstaina veronpalautuksia. Palautettava summa on yhteensä 829 miljoonaa euroa. Nyt myös rikolliset ovat nähneet tilaisuutensa tulleen.

Keski-Suomen poliisilaitos varoittaa nyt veronpalautuksiin liittyvistä huijauksista. Tuoreimpien tietojen mukaan niissä on ollut käytössä myös sujuvaa suomea puhua tekoälyääni. Tekoäly mahdollistaa laajamittaiset huijaukset, kun niissä ei enää tarvita ihmisen mukanaoloa.

Verottaja ei koskaan pyydä pankkitunnuksia

Veronpalautuksiin ja jäännösveroihin liittyen rikolliset yrittävät nyt kalastella suomalaisilta näiden pankkitunnuksia, maksukorttien tietoja ja muita henkilötietoja. Nyt tietoon tulleissa tapauksissa rikolliset ovat esiintyneet verohallinnon nimissä.

Tyypillisessä veroihin liittyvässä huijauksessa rikollinen voi esimerkiksi kertoa vastaanottajan olevan saamassa veronpalautuksia, mutta ne saadakseen hänen täytyy ensin maksaa aiemmin erääntyneitä veroja. Yleensä tällaisissa huijauksissa on mukana myös kiireen tunne tavalla tai toisella.

Viestissä voidaan myös kehoittaa avaamaan jokin tietty linkki ja kirjautumaan sen takaa avautuvan palveluun pankkitunnuksilla. Mikäli pahaa-aavistamaton henkilö noudattaa ohjeita, tulee hän ehkä antaneeksi omat pankkitunnuksensa rikollisille, koska kyseessä on huijaussivusto. Tällaiset verkkosivustot on rakennettu näyttämään tutuilta pankeilta tai verottajan omilta verkkosivuilta.

Keski-Suomen poliisi muistuttaa, ettei verohallinto koskaan pyydä ihmisiltä näiden henkilökohtaisia tietoja viestien välityksellä. Ei sähköpostissa, ei WhatsAppissa eikä tekstiviesteillä.

Tekoälyääni voi kuulostaa oikealta ihmiseltä.

Verohallinto ei koskaan lähetä myöskään linkkejä asiakkaille viestitse. Viesti voi näyttää tulevan virallisesta lähteestä, mutta näin se ei välttämättä todellisuudessa ole, sillä lähettäjätietoja on helppo väärentää.

Verohallinnon OmaVero-verkkopalveluun tulee aina kirjautua kirjoittamalla suoraan selaimen osoitekenttään vero.fi. Palveluun ei siis pidä mennä esimerkiksi hakukoneen kautta, koska niiden hakutulokset ovat manipuloitavissa.

Rikoskomisario Mika Salminen kertoo, että sujuvaa suomea puhuva tekoälyääni voi kuulostaa miellyttävältä ja luotettavan kuuloiselta oikealta ihmiseltä. Tämä lisää riskiä siitä, että vastaanottaja uskoo puhelun olevan aito. Viranomainen toivoo, että ikääntyneiden henkilöiden kanssa käydään asiasta keskusteluja jo ennakkoon epäilyttävien yhteydenottojen varalta.

Lähteet: Poliisi, Verohallinto

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.