Musiikkilegenda Lionel Richie on edelleen tehohoidossa St. Louisissa Yhdysvalloissa. Alunperin 77-vuotiaan laulajan oli määrä päästä sairaalasta jo tiistaina. Kotiutumista on lykätty.
Lääkärit tutkivat parhaillaan mahdollista sydämeen liittyvää ongelmaa. TMZ-lehden mukaan Richie on teho-osastolla sydäntutkimuksissa. Tämänhetkisten tietojen mukaan hänen odotetaan pääsevän sairaalasta pian.
Hoito jatkuu sydänoireiden vuoksi
Lionel Richie joutui sairaalahoitoon kesken Pohjois-Amerikan kiertueen. Richie esiintyi The Muny -ulkoilmateatterissa. Yeisö huomasi laulajan vaikuttavan väsyneeltä erityisesti konsertin loppupuolella. Richie pyysi henkilökunnalta tuolin viimeisen kappaleensa aikana ja hän hakeutui konsertin jälkeen sairaalaan.
Richiellä on ollut kesän aikana enemmänkin terveysongelmia. Syyksi on epäilty muun muassa nestehukkaa. Hän puhui nestehukan mahdollisuudesta myös St. Louisin yleisölle ennen sairaalaan joutumistaan.
Nestehukkaselityksestä huolimatta Richie kertoi lavalla, että kiertueen aikana sattuneet terveysongelmat olivat aluksi mysteeri myös hänelle itselleen. Lääkärissä käynnin jälkeen hän joi enemmän. Richie joi konsertin aikana elektrolyyttijuomaa ja jopa vitsaili yleisölle sen mausta.
Nyt terveystutkimuksia on kuitenkin laajennettu. Tuoreimpien tietojen mukaan lääkärit tekevät Richielle sydämeen liittyviä testejä hänen ollessaan edelleen teho-osastolla.
Teho-osastolle kirjautuminen oli lähinnä varotoimenpide.
Richien edustaja ei ole julkisesti kommentoinut sairaalahoitoa tai vahvistanut tarkempaa diagnoosia. Mahdollisia sydänongelmia tai niiden mahdollisuutta ei ole myöskään vahvistettu virallisesti. Kyseessä on jokatapauksessa jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun Richien vointi on pettänyt kesken kiertueen.
Kesäkuussa hän joutui keskeyttämään konsertin St. Paulissa Minnesotassa. Häntä oli pyörryttänyt. Huimaus johti lopulta siihen, että hän keskeytti konsertin. Lääkäri määräsi tällöin kiertueen keskeytettäväksi sairausloman ja levon ajaksi.
Richie palasi myöhemmin lavalle ja vakuutti faneilleen voivansa hyvin. Olo huononi jälleen elokuussa. Richien seuraava konsertti pitäisi olla 26. syyskuuta San Franciscossa. Toistaiseksi ei ole ilmoitettu, vaikuttaako sairaalahoito tuleviin esiintymisiin.
Kerroimme aiemmin, että teho-osastolle kirjautuminen oli lähinnä varotoimenpide. Nestehukan oirekirjoon kuuluu huimauksen lisäksi toisinaan myös sydämentykytyksiä, joten tämä lienee syynä tutkimuksiin.
Lionel Richie aloitti menestyksekkään soolouran 1980-luvun alussa. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Hello, All Night Long, Say You, Say Me ja Dancing on the Ceiling.
Lähde: TMZ
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Lionel Richie tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.