Oikeuslaitoksen AIPA-järjestelmässä vakavia ongelmia

Digi Toimittaja:

Suomen julkisten tietojärjestelmien ongelmista puhuttaessa mieleen nousee aina ensimmäisenä ökykalliiksi tullut ja tavattoman huonosti toimiva sosiaali- ja terveyshuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotti.

Tähtitieteellisesti rahaa syönyt ja surullisen kuuluisa Apotti ei kuitenkaan ole ainoa kallis järjestelmä, jonka käyttäjät ovat joutuneet kamppailemaan hitauden ja hankalan käytettävyyden kanssa.

Apotti on julkisen tuhlauksen toteemi

Suomen oikeuslaitoksella on oma murheenkryyninsä nimeltään AIPA. Yleisten tuomioistuinten ja Syyttäjälaitoksen käyttämä asian- ja dokumentinhallintajärjestelmä on rakennettu sähköistämään oikeusprosesseja.

AIPAa käyttää noin 4 000 virkamiestä esimerkiksi asioiden vireillepanoon, syytteiden nostamiseen, haastamiseen ja tuomioiden antamiseen.

Hanke käynnistyi esivalmisteluilla jo vuonna 2010. Varsinainen toteutus tapahtui vuonna 2014. Ensimmäiset AIPA-toiminnot otettiin käyttöön vuonna 2016. Järjestelmän käyttö laajeni siitä sitten vaiheittain.

Käräjoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus otti sen käyttöön rikosasioissa toukokuussa 2024. Järjestelmän rakentaminen on maksanut valtiolle noin 87 miljoonaa euroa.

Järjestelmän ongelmat konkretisoituivat rajusti tänä vuonna elokuussa.

Nyt AIPAa arvostelevat sekä tuomarit että syyttäjät. Juristimedian haastattelemien käyttäjien mukaan järjestelmä ei ainoastaan ole hankala käyttää, vaan se voi jopa hidastaa työtä, jota sen pitäisi nimenomaisesti helpottaa.

Järjestelmän ongelmat konkretisoituivat rajusti tänä vuonna elokuussa. AIPAssa alkoi 17. elokuuta laajavaikutteinen häiriö, jonka aikana järjestelmä hidastui merkittävästi ja käyttäjillä oli valtavia kirjautumisongelmia.

Tuomioistuinviraston mukaan järjestelmän käyttö oli pääosan ajasta käytännössä estynyt. AIPA jouduttiin käynnistämään ylläpidossa uudelleen joka ikinen päivä. Häiriö saatiin päättymään 20. elokuuta.

Laajan häiriön vuoksi Syyttäjälaitoksessa ja yleisissä tuomioistuimissa ei voitu tehdä ratkaisuja AIPAssa. Osa aineistosta jouduttiin pyytämään järjestelmän ulkopuolisia reittejä pitkin. Tämän takia käsitellyt asiat täytyy myöhemmin erikseen lisätä takaisin AIPAan, mikä aiheuttaa henkilöstölle ylimääräistä työtä.

Oikeudenkäynteihin konkreettisia vaikutuksia

Myös oikeudenkäynteihin tuli konkreettisia vaikutuksia. Suurin osa istunnoista pystyttiin järjestämään väliaikaisilla järjestelyillä, mutta osa istunnoista jouduttiin siirtämään häiriön vuoksi.

Tuomioistuinviraston mukaan häiriöstä ei löytynyt viitteitä ulkopuolisesta tunkeutumisyrityksestä eikä henkilötietojen vaarantumisesta. Vakava käyttökatko on nyt ohi. AIPAn ongelmat silti jatkuvat.

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari ja Juristiliiton hallituksen varapuheenjohtaja Sami-Petteri Seppä kertoo Juristimedialle AIPAn tuntuneen jo alusta lähtien vanhentuneelta ja käyttäjälle hankalalta järjestelmältä.

AIPAssa on hänen mukaansa hyviäkin ominaisuuksia, kuten automaattinen arkistointi ja yhteys väestötietoihin. Samalla siitä puuttuu oleellisia toimintoja, jotka voisivat helpottaa tuomioistuinten työtä. Seppä nostaa esimerkiksi rikosuhrimaksun, sakon muuntokelpoisuuden ja lakiin perustuvat määräajat.

”Järjestelmä on ihan aidosti hidastanut työntekoa.”

Järjestelmä voisi tunnistaa tällaisia asioita automaattisesti tai ainakin huomauttaa käyttäjälle niistä. Myös tuomion ja tuomiolauselman rakentaminen on hänen mukaansa hidasta.

– Järjestelmä on ihan aidosti hidastanut työntekoa, Seppä sanoo Juristimedialle.

Kritiikillä on erityistä painoa siksi, että AIPAn alkuperäisenä tavoitteena oli nimenomaan lainkäyttötyön digitalisointi ja toimintaprosessien tehostaminen.

Myös syyttäjien suunnalta tulee kovaa kritiikkiä. Aluesyyttäjä ja Suomen Syyttäjäyhdistyksen hallituksen jäsen Aleksi Turunen sanoo Juristimedialle, että AIPAa ei ole hänen mielestään rakennettu syyteharkintaa tekevien syyttäjien tarpeisiin.

Ohjelmat eivät keskustele keskenään.

Järjestelmä nopeuttaa asiakirjojen liikkumista eri viranomaisten välillä, mutta Turusen mukaan se ei lyhennä asian käsittelyyn kuluvaa aikaa syyttäjän työpöydällä. Yksi käytännön ongelmista on yhteys Wordiin.

Haastehakemuksesta luodaan Word-tiedosto, mutta ohjelmat eivät keskustele keskenään tavalla, joka mahdollistaisi sisällön sujuvan muokkaamisen. Korjauksia tehtäessä syyttäjä joutuu kulkemaan edestakaisin AIPAn ja Wordin välillä.

Vielä vakavampi ongelma liittyy määräaikoihin. Turusen mukaan isoissa jutuissa aineistoa täytyy käytännössä säilyttää myös AIPAn ulkopuolella, jotta se varmasti on käytettävissä kriittisellä hetkellä.

Esimerkiksi vangittua koskevassa asiassa asiakirjoja voidaan joutua lähettämään käräjäoikeuteen AIPAn lisäksi sähköpostilla sen varmistamiseksi, että asia tulee ajoissa vireille.

– AIPAn lähetystoimintoon tulisi voida luottaa, Turunen sanoo.

Perustavanlaatuisia ongelmia jo kaksi vuotta sitten.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) löysi järjestelmästä perustavanlaatuisia ongelmia jo kaksi vuotta sitten. VTV tarkasteli vuonna 2024 kolmea poliisin ja oikeushallinnon suurta tietojärjestelmähanketta. Tarkastelussa olivat Poliisin VITJA, AIPA ja Rikosseuraamuslaitoksen Roti.

Järjestelmien oli tarkoitus muodostaa kokonaisuus, jossa rikosasian tiedot liikkuvat sujuvasti poliisin esitutkinnasta syyttäjälle ja tuomioistuimeen sekä lopulta rangaistuksen täytäntöönpanoon. Tätä tavoitetta ei saavutettu.

VTV mukaan hankkeiden alkuvaiheen suunnittelussa oli puutteita ja ICT-osaaminen oli riittämätöntä. Alkuperäisiä tavoitteita jouduttiin supistamaan, aikataulut venyivät ja budjetit ylittyivät.

VITJAn, AIPAn ja Rotin kehittämiseen oli vuoden 2023 loppuun mennessä käytetty yhteensä yli 200 miljoonaa euroa. Tämä on lähes kolminkertaisesti alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna.

Käyttäjät antoivat arvosanaksi noin 2,7 asteikolla yhdestä viiteen.

VTV havaitsi myös erityisen kiusallisen ongelman. Tietenkin näillä järjestelmillä tavoiteltiin työn tehostumista, mutta hankkeiden arvioidut tuottavuushyödyt olivat kehitystyön aikana pienentyneet tai jopa kadonneet kokonaan.

Tuomioistuinvirasto itse totesi VTV tarkastuksen jälkeen pitävänsä kriittisiä havaintoja perusteltuina. Tuomioistuinviraston kehitysjohtaja Marko Loisa kertoo Juristimedialle, että viimeisimmässä käyttäjäkyselyssä tuomioistuinten käyttäjät antoivat AIPAlle arvosanaksi noin 2,7 asteikolla yhdestä viiteen.

Järjestelmää kehitetään edelleen. Tänä vuonna siihen on tarkoitus saada esimerkiksi yhteys rikosrekisteriin sekä laajentaa sähköistä OmaTuomioistuin-palvelua rikosasioihin. Kaikkea käyttäjien toivomaa ei kuitenkaan voida toteuttaa, vaikka rahaa on palanut jo uskomattomia määriä.

– Budjetti ei riitä kaikkeen. Ensisijaista on varmistaa, että järjestelmä toimii vakaasti, Loisa sanoo Juristimedialle.

Lähteet: Juristimedia, VTV, Tuomioistuinvirasto

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Digi -osioistamme.