Marvel-sankari Daredevil palasi televisioruuduille vuonna 2025 Daredevil: Born Again -sarjassa. Disney+-suoratoistopalvelussa julkaistu sarja on kuitenkin jäämässä lyhytkestoiseksi.
Daredevil: Born Again -sarjan tuleva kolmas kausi jää sen viimeiseksi. Lakkauttamispäätös paljastui vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Marvel Studiosin tuottaman sarjan tulevan kolmannen kauden kuvaukset päättyivät, kertoo The Hollywood Reporter.
Sarjan loppuminen yllätti fanit
Marvel on myös kaikessa hiljaisuudessa päättänyt yhteistyön sarjan showrunnerina toiminaan Dario Scardapanen kanssa. Scardapanen kanssa tehty sopimus päättyi, eikä Marvel uusinut sitä.
Yhteistyön lopettaminen tuli monille yllätyksenä, sillä showrunner jää pois sarjasta kesken kolmannen tuotantokauden jälkituotannon. Toistaiseksi tiedossa ei ole, kuka toimii sarjan vetäjänä lopputuotannon ajan.
Daredevil: Born Again on jatkumoa Netflixissä vuosina 2015-2018 julkaistulle Daredevil-sarjalle. Uudessa sarjassa supersankarille aiheuttaa haasteita hänen perivihollisensa Wilson Fiskin nouseminen New Yorkin pormestariksi.
Daredevil: Born Againin tuotanto on ollut kivinen. Ensimmäisen kauden tuotanto päättyi alun perin vuonna 2023, mutta Marvel päätti laittaa koko kauden uusiksi ennen sen julkaisemista.
Sarja tuotiin kuitenkin lähemmäs edeltäjäänsä.
Sarjan oli alun perin tarkoitus olla tunnelmaltaan Netflix-sarjaa kevyempi. Muutosten seurauksena sarja tuotiin kuitenkin lähemmäs edeltäjäänsä, ja uudeksi showrunneriksi kiinnitettiin Netflixin The Punisher -sarjaa käsikirjoittanut Scardapane.
Marvel Television on viime aikoina vähentänyt Disney+-palveluun tuottamiensa sarjojen määrää. Taannoin Disney esimerkiksi ilmoitti Wonder Man -sarjan päättyvän vain yhden tuotantokauden jälkeen.
Disney+-palvelussa nähtävä seuraava uusi Marvel-sarja on VisionQuest, joka jatkaa WandaVisions-sarjassa alkanutta tarinaa. Sarja alkaa lokakuussa 2026.
Daredevil-sarjan pääroolia, päivisin asianajajana työskentelevää ja öisin Daredevilinä pahiksia vastaan taistelevaa Matt Murdockia näyttelee Charlie Cox. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Vincent D’Onofrio, Deborah Ann Woll, Wison Bethel ja Margarita Levieva.
Lähde: The Hollywood Reporter
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Daredevil, Disney Plus, Marvel tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.