Sää on ollut kuluvalla viikolla vaihtelevaa. Sellaisena sen ennustetaan jatkuvan myös loppuviikolla, sillä Forecan mukaan luvassa on sateita, sumua ja aurinkoisia hetkiä.
Maanantaina osassa Suomea koettiin hetkellisiä rae- ja ukkoskuuroja, kun taas pohjoisessa sadekuurot olivat erittäin paikallisia. Tiistaina sää oli koko maassa poutaista korkeapaineen selänteen ansiosta.
Torstaina Suomen eteläpuolella vaikuttaa matalapaine
Keskiviikkona maan etelä- ja itäosaan leviää runsaampaa pilvisyyttä ja hajanaisia sateita. Etelässä puhaltaa kohtalainen koillistuuli ja Lapissa kohtalainen etelätuuli.
Sää pysyy aurinkoisena ja heikkotuulisena Lounais-Suomesta Kainuuseen ulottuvalla alueella. Päivälämpötila on suuressa osassa maata 11-16 ja Lapissa 8-13 astetta.
Illan ja yön aikana myös maan länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on runsaampaa pilvisyyttä ja sateita. Sumua muodostuu erityisesti Suomen etelä- ja keskiosassa.
Lämpötila laskee yöllä maan etelä- ja keskiosassa 7-12 asteeseen ja pohjoisessa 1-8 asteeseen. Pohjoisen selkeillä alueilla esiintyy hallaa ja pakkasta.
Torstaina Suomen eteläpuolella vaikuttaa matalapaine. Pilvisyys lisääntyy ja pohjoispuoleinen tuuli voimistuu maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosan yli leviää hajanainen sadealue. Etelästä leviää lisää sateita maan etelä- ja keskiosaan.
Paikallisia sadekuuroja voi esiintyä sekä etelässä että pohjoisessa.
Perjantaina matalapaine pysyttelee edelleen Suomen eteläpuolella. Sadealue liikkuu maan länsi- ja pohjoisosan yli luodetta kohti muuttuen hajanaisemmaksi.
Maan etelä- ja keskiosassa sää alkaa osittain selkenemään päivän kuluessa. Etelän ja idän väliseksi kääntyvä tuuli on etelässä päivällä puuskaista.
Päivälämpötiloissa ei tapahdu suuria muutoksia edellisiin päiviin verrattuna. Etelän aurinkoisilla alueilla lämpötila pysyy 15 asteen vaiheilla ja Lapissa se vaihtelee 10 asteen molemmin puolin.
Maan itäosaan ulottuu torstaina lämpimän alueen kieleke. Itärajalla lämpötila voi nousta ajoittain noin 18 asteeseen. Lauantaina etelästä saapuu uusia hajanaisia sateita ja sadekuuroja. Pilvisyys on vaihtelevaa ja myös sumua voi esiintyä.
Sunnuntaina sää on puolipilvistä tai pilvistä. Paikallisia sadekuuroja voi esiintyä sekä etelässä että pohjoisessa. Lämpötila nousee etelän aurinkoisilla alueilla noin 15 asteeseen. Pohjois-Lapissa lämpötila jää paikoin alle 10 asteeseen.
Lähde: Foreca
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten sumu, syksy, sää, vesisade tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.