Salatuista elämistä jo 5 000. jakso – erikoisnäytöksiä elokuvateattereissa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Salatut elämät -sarjassa saavutetaan suomalaiselle tv-draamalle harvinainen virstanpylväs. Suositusta saippuasarjasta esitetään televisiossa pian järjestyksessään jo 5 000. jakso.

Salattujen elämien 5 000. jakso esitetään televisiossa MTV3-kanavalla ja maksutta MTV Katsomossa tiistaina 29. syyskuuta. Virstanpylvästä juhlitaan myös elokuvateattereissa, joissa järjestetään Salatut elämät 5 000 -erikoisnäytös torstaina 24. syyskuuta.

”Viidestuhannes salaisuus paljastaa itsensä.”

Erikoisnäytöksessä esitetään kokonaisuus, joka koostuu jaksoista 4 998 – 5 000. Elokuvateatteriversiossa on mukana myös tavallisissa jaksoissa näkemättömiä kohtauksia, ja kokonaisuus on viimeistelty jälkituotannossa nimenomaan valkokankaalle.

Salattujen elämien erikoisjaksossa Pihlajakatu pimenee yllättäen. Tapahtumassa on jotain odottamatonta, joka vie asukkaat elämänsä käännekohtiin.

– Siinä missä yhden unelmat ovat toteutumassa, toisen koko elämä romahtaa palasiksi ohikiitävässä hetkessä, kun viidestuhannes salaisuus paljastaa itsensä. Myös ne ovet, jotka eivät ole koskaan auenneet, avautuvat vihdoin, tiedotteessa kerrotaan.

MTV:n mukaan erikoisnäytösten kysyntä on ollut suurta. Lippuja on myyty yli 30 Finnkinon teatterisalissa järjestettäviin näytöksiin yli 6 000 kappaletta.

Fanitus ja yhteisöllisyys näkyy.

Salatut elämät alkoi 25. tammikuuta 1999. Päivittäisdraamasarja tavoittaa televisiossa ja suoratoistossa vuosittain edelleen noin neljä miljoonaa suomalaista, ja tuotantokauden ollessa käynnissä katsojia on viikoittain keskimäärin 1,4 miljoonaa. Salatut elämät kuuluu MTV Katsomon katsotuimpaan sisältöön.

– Fanitus ja yhteisöllisyys näkyy myös 5000. jakson kunniaksi järjestetyn erikoisnäytöksen saamassa huimassa suosiossa. Tavoitteemme on, että Salkkarit puhuttelee suomalaisia yhtä lailla myös seuraavat 5000 jakso, kertoo tiedotteessa MTV:n kanava- ja sisältöjohtaja Iina Eloranta.

Salatut elämät -sarjaa esitetään MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa maanantaista torstaihin. Jakso 4 998 julkaistaan poikkeuksellisesti MTV Katsomo+ -tilaajille vasta torstaina 24. syyskuuta kello 19.30.

Lähde: MTV

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.