Helsingin joukkoliikenteessä on odotettavissa jälleen poikkeuksia ensi vuonna. Keskeisellä paikalla sijaitseva Rautatientorin metroasema on poissa käytössä useiden kuukausien ajan.
Rautatientorin metroasemalla toteutetaan tulevina vuosina perusparannus. Hankesuunnitelma sai hyväksynnän kaupunginvaltuuston kokouksessa 23. syyskuuta, kertoo Helsingin kaupunki.
Tarkoitus toteuttaa vuosien 2026-2029 aikana
Hanke on Helsingin kaupungin mukaan tarkoitus toteuttaa vuosien 2026-2029 aikana niin, että asema voi olla matkustajakäytössä suurimman osan ajasta. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin laituritasolle johtavien pitkien liukuportaiden vaihto.
Rautatientorin käyttökatkon on suunniteltu alkavan lokakuussa 2027. Sen kesto on tämänhetkisen arvion mukaan kuuksi kuukautta. Rautatientorin metroaseman käyttökatko ei tällä kertaa katkaise metroliikennettä. Sen sijaan metrojunat ohittivat käyttökatkon aikana Rautatientorin pysähtymättä.
Perusparannuksessa Rautatientorin metroasema uudistetaan kokonaisuudessaan. Kaupungin mukaan perusparannus on korjaus- ja parannusinvestointi, jolla varmistetaan aseman turvallinen käyttö, toimintavarmuus ja viihtyvyys sekä matkustaja- ja asiakasliikenteen sujuvuus.
Hankkeen enimmäishinta ilman arvonlisäveroja on noin 125 miljoonaa euroa. Helsingin metroliikenteessä on poikkeuksia myös keväästä 2027 alkaen. Herttoniemen ja Hakaniemen asemien välinen liikenne on poikki 3. toukokuuta – 8. joulukuuta 2027 Junatien metrosillan uusimisen vuoksi.
Kalasataman metroasema on suljettuna 26. huhtikuuta – 15. joulukuuta 2027.
Lisäksi Kalasataman metroasema on suljettuna 26. huhtikuuta – 15. joulukuuta 2027. Asema on siis suljettuna liikennekatkon ajan ja lisäksi viikon ennen katkoa ja viikon sen jälkeen.
Helsingin Rautatientorin metroasema oli suljettuna myös 3. kesäkuuta -2. syyskuuta 2024 parannustöiden ja paloturvallisuuteen liittyvien korjausten vuoksi. Tuolloin metroliikenne oli kokonaan poikki Kampin ja Helsingin yliopiston välillä.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikon kokouksessaan myös Länsisataman pikaraitiotien hankesuunnitelman. Sen tavoitteena on rakentaa sujuva yhteys Hakaniemen ja Länsisataman välille muun kaupunkiliikenteen rinnalle.
Lähde: Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Helsingin metro tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.