Tuomitusta supertähdestä kertova Netflix-dokumentti siirtyy – yllättävä syy

Viihdeuutiset Toimittaja:

Netflixin tulevassa Gary Glitterin jäljillä, eli Hunting Gary Glitter -dokumentissa perehdytään raskaista rikoksista tuomittuun muusikkoon.

Dokumentin julkaisu viivästyy yllättävästä syystä, kertoo Variety. Kolmiosaisen dokumenttisarjan oli määrä saada ensi-iltansa Netflixissä 14. lokakuuta.

Viivästyksen kestoa ei tiedetä

Suoratoistopalvelun mukaan julkaisua on kuitenkin päätetty lykätä hamaan tulvaisuuteen.

Netflixin edustajan mukaan päätöksen taustalla on muusikko Gary Glitteriä koskevien uusien oikeudellisten tietojen paljastuminen. Edustajan mukaan tässä vaiheessa asiasta ei ole mahdollista kertoa tarkemmin.

Netflix on dokumenttisarjan julkaisuajankohdan siirtämisen lisäksi poistanut sen trailerin Youtube-kanavaltaan. Traileri julkaistiin vain noin viikko ennen poistamispäätöstä.

Glitter suorittaa parhaillaan 16 vuotta kestävää vankeustuomiota Iso-Britanniassa. Hänet tuomittiin vuonna 2015 seksuaalirikoksista kolmea alaikäistä tyttöä kohtaan.

Glitter suorittaa parhaillaan 16 vuotta kestävää vankeustuomiota.

Muusikkoa vastaan nostettiin kesällä 2026 kolme uutta syytettä. Syytteitä koskeva oikeudenkäynti ei ole vielä alkanut.

Toistaiseksi tiedossa ei ole, milloin dokumenttisarja on tarkoitus julkaista. On mahdollista, että julkaisu tapahtuu vasta tulevan oikeudenkäynnin jälkeen.

Brittiläinen Gary Glitter, oikealta nimeltään Paul Grancis Gadd, nousi suosioon 1970-luvun alussa glam rock -tähtenä. Glitter kuului muutaman vuoden ajan Iso-Britannian suosituimpiin muusikoihin.

Glitterin 1970-luvulla julkaisemia hittejä ovat muun muassa Rock and Roll, Do You Wanna Touch Me ja Hello, Hello, I’m Back Again. Muusikko teki paluun 1980-luvulla, ja vuonna 1984 julkaistu Another Rock and Roll Christmas nousi vuosien ajaksi yhdeksi soitetuimmista joululauluista.

Hänet on sittemmin tuomittu rikoksista Iso-Britannian lisäksi Vietnamissa.

Glitterin ura päättyi 1990-luvun lopulla muusikon synkkien rikosten tultua ensi kertaa julkisuuteen. Hänet on sittemmin tuomittu rikoksista Iso-Britannian lisäksi Vietnamissa.

Lähde: Variety

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.