Suomen Tivoli lopettaa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suomen Tivoli lopettaa toimintansa. Kiertävä tivoli ehti olla toiminnassa 138 vuoden ajan, yhtiö kertoo päätöstä koskevassa julkaisussaan.

Suomen Tivolin mukaan taloudelliset edellytykset toiminnan jatkamiselle ovat hävinneet. Yhtiölle on muodostumassa jo seitsemäs peräkkäinen tappiolliseksi koituva tilikausi.

Raskas päätös lopettamisesta

Päätökseen ovat vaikuttaneet lukuisat peräkkäiset ja toisiaan vahvistaneet tekijät, jotka ovat yhdessä heikentäneet liiketoiminnan kannattavuutta.

Näihin tekijöihin kuuluvat Suomen Tivolin mukaan koronapandemia, energiakriisi, inflaatio, arvonlisäveron korotus, kulutuskäyttäytymisen muutos, kustannusten yleinen nousu sekä ihmisten lisääntynyt varovaisuus.

– Suomen Tivoli Oy on tehnyt raskaan päätöksen lopettaa toimintansa. Yhtiön 138-vuotinen historia ei unohdu, eikä kukaan voi muuttaa sitä, mitä vuosikymmenten aikana on rakennettu ja koettu, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

Suomen Tivoli palasi kesällä 2026 Ouluun Nallikarin uudelle tapahtuma-alueelle. Yhtiön mukaan uusi kenttä oli sijainniltaan erinomainen ja luottamus Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden vetovoimaan suuri.

”Suomen Tivoli Oy kiittää lämpimästi asiakkaitaan.”

Kesäkausi jäi odotuksista huolimatta edellistäkin heikommaksi. Suomen Tivoli kuvailee tulosta suureksi pettymykseksi, sillä yhtiössä odotettiin kaupan virkistymistä ja toimintaympäristön kohentumista.

Suomen Tivolin toteaa tivolitoimintaan pätevän samat taloudelliset lainalaisuudet kuin muidenkin yritysten tapauksessa. Yhtiön mukaan on vastuullista tehdä vaikea päätös silloin, kun toiminnan tulot eivät pitkällä aikavälillä kata kustannuksia eikä näkyvissä ole riittäviä edellytyksiä kannattavalle jatkolle.

– Suomen Tivoli Oy kiittää lämpimästi asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan ja kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat olleet mukana yhtiön pitkässä historiassa, tiedotteessa kerrotaan.

Suomen Tivolin historia ulottuu vuoteen 1888, jolloin merimies Johan Gröönroos pystytti Keravalle tivolin. Tivoli on vuosikymmenten aikana kiertänyt eri puolilla Suomea.

Lähde: Suomen Tivoli

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.