Kansaneläkelaitos Kela kertoo, että Petteri Orpon hallitus esittää uudistusta opiskelijoiden tukijärjestelmään. Mikäli esitys hyväksytään, astuisi uudistus voimaan elokuussa 2027.
Uudistus vaikuttaisi opiskelijoiden opintotukeen, asumislisään, opintolainaan, koulumatkatukeen ja opintolainahyvitykseen.
Kannustaa valmistumaan tavoiteajassa
Kelan julkaiseman yhteenvedon mukaan opintolainahyvityksen määrä nousisi tavoiteajassa valmistuneilla 45 prosenttiin 8 000 euroa ylittävästä osasta hyvitykseen oikeuttavaa opintolainaa.
Mikäli tutkinto suoritettaisiin tavoiteaikaa pidemmässä hyväksytyssä määräajassa, hyvityksen määrä olisi 30 prosenttia hyvitykseen oikeuttavan opintolainan osasta, joka ylittää 8 000 euroa. Opintolainahyvityksen määrä voisi kuitenkin olla enintään 7 000 euroa.
Nykyinen opintolainahyvitys on 40 prosenttia 2 500 euroa ylittävästä lainasta ilman euromääräistä kattoa. Uudistuksessa malli muuttuisi kaksiportaiseksi ja erottelisi jatkossa tavoiteajassa ja tavoiteaikaa pidemmässä määräajassa valmistuneet toisistaan.
Suomalaisessa korkeakoulussa tehtävissä opinnoissa hyvityksen määrää laskettaessa huomioitaisiin uudistuksen myötä lainaa enintään 850 euroa per tukikuukausi ja ulkomaisessa korkeakoulussa 1 000 euroa per tukikuukausi.
Toisen asteen opiskelijoille esitetään 52 tukikuukauden rajaa.
Alaikäisten opiskelijoiden lainan saamiseen olisi tulossa muutos, jonka myötä alle 18-vuotiaat vanhempansa kanssa asuvat opiskelijat eivät enää saisi opintolainaansa valtiontakausta. Muutoksen tarkoituksena on ehkäistä alaikäisten nuorten velkaantumista.
Korkoavustukseen esitetään muutoksia, jonka myötä korkoavustusta maksettaisiin vuoden 2028 alusta lähtien ensisijaisesti pankille, jolloin opiskelijan ei tarvitse maksaa korkoja ensin itse. Samalla esitetään myös muita muutoksia.
Toisen asteen opiskelijoille esitetään 52 tukikuukauden rajaa, joka ei kuitenkaan koskisi oppivelvollisia tai sellaisia opiskelijoita, joilla on oikeus oppivelvollisuuslain mukaiseen maksuttomaan koulutukseen. Oppimateriaalilisää esitetään poistettavaksi uusilta saajilta 1. elokuuta 2027 alkaen.
Koulumatkoihin uusi tukimuoto
Opiskelijan huoltajakorotus muuttuisi lokakuussa 2027 lapsikohtaiseksi, jolloin yhdestä lapsesta maksettaisiin 141,63 euroa kuukaudessa ja jokaisesta seuraavasta huollettavasta lapsesta tämän lisäksi 30 euroa kuukaudessa.
Pitkien koulumatkojen vuoksi toisella paikkakunnalla asuville on tulossa uusi oppivelvollisten viikonloppumatkojen koulumatkatuki, joka lasketaan kilometrien perusteella ja sen enimmäismäärä olisi 300 euroa kuukaudessa.
Kela muistuttaa, että kyseessä on vasta hallituksen esitys, jonka sisältö voi vielä muuttua ennen eduskunnan käsittelyä tai käsittelyn aikana.
Lähteet: Kela
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten eduskunta, Kela, opiskelu tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.