Japanilainen voitti yli 13 000 euroa nukkumalla

Lifestyle Toimittaja:

Japanissa järjestettiin poikkeuksellinen kilpailu lokakuun alussa. Osallistujien tehtävänä oli nukkua mahdollisimman hyvin.

Tokiossa järjestetyn kilpailun pääpalkinto oli 2,22 miljoonaa jeniä eli noin 13 000 euroa. Palkinto ja nukkuminen kiinnosti, sillä kilpailuun haki yli 45 000 ihmistä.

Tehtävänä oli nukahtaa ja pysyä unessa

Patjavalmistaja Koala järjesti Mattrace-nimisen nukkumiskilpailun Tokion Minami-Aoyamassa 5. lokakuuta.

Tapahtuman tarkoituksena oli kiinnittää huomiota japanilaisten unenpuutteeseen ja muistuttaa riittävän levon merkityksestä. Kilpailun suosio yllätti järjestäjät.

Valitettavasti vain pieni osa hakijoista pääsi kokeilemaan nukkumistaitojaan. Kilpailijat asettuivat patjoille yleisön ja kameroiden edessä. Heidän tehtävänään oli nukahtaa ja pysyä unessa, vaikka ympärillä tapahtui kaikenlaista. Toisin sanoen kilpailu oli tarkoitettu ihmisille, joilla on valtavan hyvät unenlahjat.

Kilpailussa järjestettiin kolme 90 minuutin mittaista erää, joihin osallistui kerrallaan noin 20 ihmistä. Järjestäjät mittasivat osallistujien unta teknisillä laitteilla. Kilpailijoiden päähän kiinnitetyt elektrodit seurasivat aivosähkökäyrää, jonka avulla voitiin arvioida unen eri vaiheita.

Voittaja kertoi luottaneensa unenlahjoihinsa.

Pisteitä sai muun muassa nopeasta nukahtamisesta, syvästä unesta ja unen tasaisuudesta. Voitto ei siis ratkennut sen perusteella, kuka nukkui pisimpään. Järjestäjät tekivät nukkumisesta myös tarkoituksella vaikeampaa.

Osallistujien unta häirittiin esimerkiksi valoilla ja äänillä. Näin kilpailussa mitattiin myös sitä, kuinka hyvin nukkujat pystyivät jatkamaan uniaan häiriöistä huolimatta. Tapahtumaa pystyi seuraamaan suorana lähetyksenä YouTubessa ja japanilaisessa Niconico-videopalvelussa.

Kilpailun voitti Suimii-nimimerkkiä käyttänyt osallistuja japanilaisen FNN-televisiokanavan mukaan. Voittaja kertoi luottaneensa unenlahjoihinsa. Kilpailun lopputulos tuli hänelle silti yllätyksenä.

Pääpalkintona oli tosiaan 2,22 miljoonaa jeniä. Rahapalkinnon lisäksi voittaja sai Koalan valmistaman patjan. Kilpailun järjestänyt yritys halusi osoittaa, ettei hyvä uni ole itsestäänselvyys edes silloin, kun nukkumiseen on varattu aikaa ja käytössä on mukava sänky.

Japanilaiset huolissaan levosta

Kilpailun taustalla on Japanissa pitkään jatkunut huoli ihmisten riittävästä levosta. Japanilaiset tekevät paljon töitä, ja pitkät työpäivät sekä työmatkat voivat vähentää nukkumiseen käytettävää aikaa.

Myös sosiaaliset odotukset ja työkulttuuri vaikuttavat siihen, kuinka paljon ihmiset varaavat aikaa levolle. Japanissa, kuten monissa muissakin Aasian maissa on tuttu näky, että ihminen ottaa nokosia kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Lähde: PR Times

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.