Tallink Siljan faniristeily päättyi kyyneliin: ”Sadat lapset itkivät”

Viihdeuutiset Toimittaja:

Laivayhtiö Tallink Silja järjesti syysloman alkajaisiksi suosikkiartisti Mirellan faniristeilyn, joka tuotti lopulta ilon ja riemun sijaan sadoille lapsille pettymyksen kyyneleitä.

Laivalla mukana olleet lasten vanhemmat kertovat nyt risteilyn epäonnistumisesta laivayhtiön sosiaalisen median päivityksen kommenteissa, joissa monet kertovat fanitapaamisen järjestelyjen pettäneen.

Jonon hallinta petti

– Missä ovat kuvat tuntikausia käytävillä jonottaneista pettyneistä lapsista, jotka eivät päässeet kaikille markkinoituun Meet & Greetiin? Missä oli jononhallinta ja vastuu alaikäisten turvallisuudesta? Eräs vanhempi kommentoi.

Mirella kuvattuna Tammerfesteillä 2025

– Järjestely petti ja täysin. Jonotimme tyttöni kanssa koko iltapäivän ja köysi vedettiin eteen kun olimme kolmansina menossa tapaamaan Mirellaa. Monet sadat lapset itkivät, toinen vanhempi totesi.

Laivayhtiö on vastannut kommentteihin ja pahoitellut tapahtunutta. Yhtiön mukaan aikataulu ei riittänyt siihen, että kaikki lapset olisivat tavanneet idolinsa fanitapaamisessa. Vanhempien kommenttien mukaan yksittäisten fanien tapaamiset kestivät aivan liian pitkään, mikä hidasti jonon etenemistä.

– Täällä lähti myös lapset matkalta kotiin itkuisin silmin. Viikkoja odotettu tapahtuma ja jouduttiin pettymään, eräs vanhempi kertoi risteilystä.

Pahamieli, kun katson tyttöä, joka on koko illan itkenyt.

– Tänään särkyi tyttöni sydän. Niin ajattelemattomasti hoidettu tämä tapahtuma. Tyttöni jonotti 4 tuntia tapaamistasi ja sitten hänen kohdalla päätitte lopettaa. Satoja faneja jäi vielä meidän taakse. Itsellä todella huijattu olo, kun nimen omaan lähdimme Mirellan takia reissuun. Pahamieli, kun katson tyttöä, joka on koko illan itkenyt. Miten kehtaatte!!!!!???? Eräs vanhempi kysyi Tallink Siljalta.

– Joo pakko kans antaa palautetta, että ei nyt ollut ihan onnistunut risteily. Laiva täyteen buukattu ja puolet lapsista jäi itkemään, kun eivät ehtineet artistin kanssa kuvaan. Aika kaaos oli tämä päivä. Eilinen keikka oli hyvä, toinen vanhempi totesi.

Mirella on varsinainen esiintyminen sai vanhemmilta kiitosta, mutta fanitapaaminen aiheutti lapsille pettymyksen kyyneleitä. Moni lasten vanhemmista oli käynyt aiemminkin vastaavissa Meet & Greet -tilaisuuksissa, joissa jonon liikuttaminen on keskeinen osa tilaisuuden järjestämistä. Tältä osin laivayhtiö epäonnistui.

– Vaikka kuuteen astikin olisi jatkettu eli 45min lisäaikaa, siltikin olisi jäänyt satoja ulkopuolelle. Jono kulki niin hitaasti. Ehkä turhat halaamiset pois ja nimmarikortit valmiiksi kirjoitettu (eikä nimmareja muualle) niin aika olisi voinut riittää, eräs vanhempi ohjeisti laivayhtiötä.

Tallink Silja kertoi ottavansa tapahtuneesta opikseen ja käyvänsä asiaa läpi järjestelyissä mukana olleiden kanssa. Yhtiö toteaa, että risteilyllä yksittäiset fanitapaamiset kestivät odotettua pidempään. Tähän epäkohtaan ei kuitenkaan puututtu fanitapaamisen aikana.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.