Suomalainen kansallinen lentoyhtiö Finnair on nyt ilmoittanut hyviä uutisia, sillä lentoalan syvistä vaikeuksista huolimatta yhtiö on tekemässä ennakoitua paremman liiketuloksen.
Finnair antoi tästä johtuen positiivisen tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan lentomatkailun kysyntä on ollut odotettua vilkkaampaa, vaikka polttoaineiden hintojen nousua onkin jouduttu siirtämään lentolippujen hintojen nostamiseen.
Finnairin merkitys Aasian lennoissa kasvanut
Lentoyhtiö tarkasti nyt koko vuoden 2026 tulosennustettaan pörssitiedotteella, jossa se totesi lentomatkailun kysynnän olleen ennakoitua vanhempaa. Finnair odottaa vuoden 2026 liikevaihtonsa nousevan 3,5-3,6 miljardiin euroon aikaisemmasta 3,4-3,5 miljardin euron ennusteesta. Tämä tarkoittaisi myös ennakoitua parempaa liiketulosta.

Aiemmin Finnairin koko vuoden vertailukelpoiseksi liiketulokseksi oli arvioitu muodostuvan 175-220 miljoonaa euroa, kunnes Lähi-Idän kriisin seuraukset painoivat ennustetta 120-190 miljoonaan euroon. Nyt ennusteen alaraja on kuitenkin noussut 120 miljoonasta eurosta 55 miljoonalla eurolla.
Yhtiö julkaisee osavuosikatsauksensa 27. lokakuuta. Kerroimme jo kuukausia sitten miten Finnarin lentomatkailun kasvu oli saanut yllättäen nostetta Lähi-Idän kriisistä sen nostettua Helsingin vaihtokentän roolia Aasian liikenteessä huomattavasti.
Lähi-Idän kriisin myötä perinteisten vaihtokenttien, Dohan ja Dubain, liikenne on nimittäin keskeytetty monissa lentoyhtiöissä kokonaan liian riskialttiina. Tämä muutos nostaa Finnairin roolia, vaikka kriisi on pidentänyt myös sen lentoreittien pituutta.
Osa kustannuksista siirretty lentolippujen hintoihin.
Finnair on onnistunut siirtämään polttoaineen kallistumisen myötä nousseita kustannuksiaan lentolippujen hintoihin. Yhtiö ei kuitenkaan kerro kuinka paljon liput ovat tästä syystä kallistuneet.
Yhtiöllä ei ollut pelkästään positiivisia uutisia, sillä se muistuttaa epävarman tilanteen luovan riskejä sen tulevaisuuden toiminnalle. Esimerkiksi vuoden 2027 polttoaineen hintojen suojaaminen on aikaisempia vuosia hankalampaa.
Lähteet: Finnair
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Finnair, lentokenttä, lentokone tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.