Äitiyspakkausten jakelu on alkanut jälleen. Tänä vuonna pakkauksen sisältö on hieman muuttunut ja suurentunut, kertoo Kela.
Äityspakkaus vaihtuu vuosittain hieman eri aikoina. Tämä johtuu siitä, että pakkaus vaihtuu vasta, kun aiemmat pakkaukset on jaettu kaikki loppuun.
Tuotteita aiempaa enemmän
Peräkkäisten vuosien äitiyspakkaukset eivät yleensä eroa merkittävästi toisistaan. Nyt jakoon tulleessa tuoreessa äitiyspakkauksessa tuotteita on kuitenkin aiempaa enemmän äitiysavustuksen noustua 170 eurosta 210 euroon.
– Äitiysavustuksen arvon suurenemisen myötä nyt jakoon tullut äitiyspakkaus tarjoaa äidille ja vauvalle entistäkin paremman tuen uudessa elämänvaiheessa, kertoo tiedotteessa Kelan asiantuntija Veera Petäjä.
Äitiyspakkaus suunnitellaan Kelan mukaan vauvoja ajatellen. Tuotteet valitaan laatuun ja turvallisuuteen perustuvia kriteereitä noudattaen, ja suunnittelutyössä merkittävää roolia näyttelee myös asiakaspalaute.
– Kun oma vauva kasvaa äitiyspakkauksen tuotteista ohi, tuotteet voi antaa eteenpäin. Kelalle ja perheille on tärkeää, että äitiyspakkauksen tuotteita voi hyödyntää pitkään, Petäjä kertoo.
Mukana olevan pallon rahoittaa hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelma.
Lokakuussa 2026 jakoon tuulleessa äitiyspakkauksessa on kaksi uutta tuotetta. Ne ovat pallo ja vuodelaatikon kuosi.
Mukana olevan pallon rahoittaa hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelma, jonka tavoitteena on kannustaa suomalaisia liikkumaan enemmän.
Kelan mukaan äitiyspakkauksen pehmeä ja värikäs pallo tukee vanhemman ja vauvan vuorovaikutusta sekä kannustaa perheitä yhteiseen tekemiseen.
Toisena uutuutena mukana olevan vuodenlaatikon kuvituksen on suunnitellut kuvittaja Eveliina Muotkavaara. Sen nimi on Kuvitellaan tulevaa.
Pakkauksen sijaan voi ottaa myös rahaa
– Halusin luoda kuosin, joka ilahduttaa ja tuntuu lämpimältä tässä perheille ainutlaatuisessa elämänvaiheessa. Persikkainen avaruuskuosi kutsuu kuvittelemaan tulevaa ja kasvua, Muotkavaara kuvailee.
Perinteiseen tapaan äitiyspakkauksessa on mukana myös muun muassa yöpukuja ja body-asuja, housuja, myssyjä, lapasia, sukkia, ulkohaalarit, vauvan hoitotarvikkeita ja hygieniatuotteita. Lista kaikista tuotteista on nähtävillä Kelan sivuilla.
Kelan äitiysavustuksen voi halutessaan ottaa vastaan äitiyspakkauksen sijaan myös verottomana rahasummana.
Lähde: Kela
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kela, vauva, äitiyspakkaus tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.