Espanjan Ibizan maineikkaalla lomasaarella on syntynyt ongelma käärmeistä. Vierasperäiset matelijat ovat nimittäin levinneet jo yli 90 prosentille bilesaaren pinta-alasta.
Tilanne on saaren ympäristön kannalta hankala, sillä käärmeet uhkaavat hävittää saaren harvinaisia liskokantoja. Lisäksi käärmeet ovat leviämässä uimalla myös naapurisaarille.
Käärmeet eivät kuulu Ibizalle
Viime aikoina tutkijat ovat havainneet tapauksia, joissa käärmeet ovat uineet meressä kohti Ibizan ympärillä olevia pieniä naapurisaaria. Eläinten poikkeuksellinen leviäminen uhkaa siten Baleaarien saariryhmän kotoperäistä luontoa.
Huolestuttavasta tilanteesta kertoi toukokuussa CREAF-tutkimuskeskus, joka perusti tietonsa vuoden 2025 tilanteeseen. Tähän mennessä saarelta on käärmeiden vuoksi jo kadonnut harvinaisia liskopopulaatioita.
Suurimman ongelman käärmeiden saralla Ibizalla aiheuttaa hevosenkenkäkäärme (Hemorrhois hippocrepis), joka on jo nyt aiheuttanut vakavaa tuhoa Ibizan saaren paikalliselle eläimistölle. Se on vallannut saaren pinta-alasta jo yli 90 prosenttia. Käärmelaji ei ole ihmisille vaarallinen.
Hevosenkenkäkäärmeen uskotaan päätyneen saarelle Manner-Espanjasta tuotujen koristeoliivipuiden mukana. Käärmeen leviäminen on ollut nopeaa, sinä ensimmäiset havainnot niistä tehtiin 2000-luvun alussa. Laji alkoi levitä nopeasti vuoden 2010 jälkeen, eikä sen leviämistä ole sittemmin onnistuttu pysäyttämään.
Hallitus on käynnistänyt ohjelman käärmeiden torjumiseksi.
Aiemmin tutkijat olettivat, että käärmeisiin liittyvät ongelmat rajoittuisivat Ibizalle, mutta sittemmin on selvinnyt käärmeiden odottamattoman hyvä uimataito.
Niiden on nimittäin havaittu siirtyvän uimalla Ibizan ympärillä oleville useille pienille saarille, joiden liskokantoja ne nyt uhkaavat.
Esimerkiksi Illa de Santa Eulalian saarelta löydettiin vielä vuonna 2016 yhteensä 72 liskoa, mutta vuonna 2023 niitä löytyi enää kolme. Viime vuonna 2025 liskoja ei löytynyt enää lainkaan.
Liskot ovat kehittyneet saarilla ilman käärmeitä, joten ne eivät osaa puolustautua uusia uhkia vastaan. Espanjan hallitus on käynnistänyt ohjelman käärmeiden torjumiseksi ja harvinaisten liskojen pelastamiseksi.
Lähteet: CREAF-tutkimuskeskus, Baleaarien aluehallinto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Ibiza tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.