Ulkoministeriö varoittaa Arabiemiraatteihin matkustavia

Matkailu Toimittaja:

Suomen ulkoministeriö ylläpitää matkustustiedotteilla suomalaisten matkailijoiden tilannetietoutta eri kohdemaista ja niiden ajankohtaisesta tilanteesta. Nyt ministeriö varoittaa Arabiemiraattien tilanteesta.

Arabiemiraateissa sijaitsevat Dubai ja Abu Dhabi ovat muodostuneet tutuiksi matkakohteiksi monille suomalaisille, mutta Lähi-Idän kriisin myötä monet lentoyhtiöt ovat lopettaneet niihin lentämisen kokonaan. Esimerkiksi Finnair perui koko talvikauden lentonsa alueelle maaliskuuhun saakka.

Somepäivitys voi vielä kaltereiden taakse

Suomen ulkoministeriö kehottaa suomalaisia matkailijoita noudattamaan erityistä varovaisuutta Arabiemiraatteihin matkustettaessa. Alueen epävakaan turvallisuustilanteen lisäksi ulkoministeriö varoittaa sosiaalisen median sisällöistä, sillä paikallinen lainsäädäntö pyrkii sensuroimaan myös turistien jakamaa sisältöä.

– On kiellettyä jakaa tietoa ja kuvamateriaalia, joka koskee Arabiemiraatteihin kohdistuneita iskuja. Kielto koskee myös yksityisiä keskusteluryhmiä. Kiellon rikkomisesta voi seurata vakavia rangaistuksia, mukaan lukien pidätys, ministeriö toteaa.

Lisäksi tulee huomata, että ihmisten yksityisyyttä, uskontoa, viranomaisia tai maan johtoa loukkaavien viestien ja valokuvien julkaiseminen sekä huhujen ja disinformaation levittäminen ovat rangaistavia tekoja. Näiden tunnusmerkit ovat verrattain tulkinnanvaraisia, joten paikalliset viranomaiset voivat rankaista halutessaan varsin arkiselta tuntuvista päivityksistä.

Lisäksi ministeriö toteaa, että alueellisten jännitteiden vuoksi tilanne alueella voi muuttua nopeasti ja niillä voi olla myös vaikutusta kaupallisten lentojen saatavuuteen ja aikatauluihin. Aiemmin tänä vuonna suomalaisia jouduttiin evakuoimaan alueelta Lähi-Idän kriisin vuoksi.

Alueella mahdollisesti jo olevia tai sinne matkustavia suomalaisia ministeriö kehottaa seuraamaan viranomaisten tiedotteita ja ohjeistuksia sekä välttämään liikkumista sotilaskohteiden ympäristössä.

– Tarkkaavaisuutta suositellaan, koska maassa on terrori-iskujen riski. Matkustajia kehotetaan seuraamaan tilannetta paikallisten viranomaisten tiedotteista ja tiedotusvälineistä sekä huolehtimaan matkustusilmoituksen ajantasaisuudesta, ulkoministeriön matkustustiedotteessa todetaan.

Lähde: Ulkoministeriö

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.