Bruna-myrsky iski Kanariansaarille – vakavia seurauksia

Uutiset
Toimittaja:

Kanariansaarilla lomatunnelmia haastaa parhaillaan voimakas Bruna-myrsky, joka on iskenyt voimalla suosittuun saariryhmään. Tämä on aiheuttanut saarilla poikkeuksellisia varotoimia, sillä esimerkiksi yleisötapahtumia on jouduttu kieltämään.

Kerroimme muutama päivä sitten kuinka Teneriffalla oli satanut lunta. Nyt esimerkiksi Gran Canarialla saarineuvosto on määrännyt kaikki yleisötapahtumat peruttaviksi sunnuntaista alkaen.

Ensi viikolla tilanne voi heikentyä

Bruna-myrskyn odotetaan tuovan Kanariansaarille poikkeuksellisen voimakkaita rankkasateita sekä voimakkaita tuulia ja vaarallista aallokkoa. Yleisötapahtumien kiellossa poikkeuksellista on, että rajoitukset koskevat sekä ulkona että sisätiloissa järjestettäviä tapahtumia.

Gran Canaria, Kanariansaaret

Nyt kiellettyihin tapahtumiin lukeutuvat kulttuuri-, urheilu- ja viihdetapahtumat. Esimerkiksi Las Palmasin ja Eldensen välinen jalkapallo-ottelu jouduttiin siksi siirtämään toiseen ajankohtaan. Teneriffalla päätettiin pelata La Lagunan ja Joventunin koripallo-ottelu, mutta kiellon takia ilman yleisöä.

Espanjan ilmatieteen laitos AEMET varoittaa, että myrskyn myötä taivaalta voi sataa Teneriffalla jopa 100 millimetriä ja Gran Canarialla 80 millimetriä 12 tunnissa. Kiellon päättymisen ajankohtaa ei ole ilmoitettu, vaan se on voimassa toistaiseksi. Saarilla tarjottavat välttämättömät palvelut on rajattu kiellon ulkopuolelle.

Myrsky on jo rantautunut Kanariansaarille, sillä Teneriffalla on jo mitattu 112 km/h tuulenpuuska. Bruna-myrsky ja siitä johtuvat kiellot vaikuttavat myös alueella oleviin suomalaisiin turisteihin. Myrsky vaikuttaa Teneriffan ja Gran Canarian lisäksi merkittävästi myös La Palmalla, La Gomeralla ja El Hierrolle. Hieman maltillisempia vaikutuksia on luvassa Lanzarotella ja Fuerteventuralla.

Rannoilla tulee varoa poikkeuksellisen suuria aaltoja.

Viranomaiset ovat kehottaneet matkailijoita välttämään tarpeetonta liikkumista ulkona myrskyn voimakkaimpina hetkinä. Lisäksi kehotetaan seuraamaan paikallisten viranomaisten viestintää. Rannoilla tulee varoa poikkeuksellisen suuria aaltoja. Tulvaherkkiä alueita tulee välttää.

Lomakohteisiin on rakennettu tulvauomia, niin sanottuja barrancoja, joiden tarkoitus on ohjata vuorilta tulevia tulvavesiä turvallisesti mereen. Myrskyn odotetaan hieman laantuvan maanantaina ja tiistaina, mutta sen jälkeen myrsky on tällä tietoa voimistumassa uudelleen.

Lähteet: AEMET, Publico, RTVE

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.