Madonna: Jeesus hyväksyisi esitykseni

Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Maailmankiertueensa ensimmäisellä keikalla kirkonmiehiä suututtanut poptähti Madonna on puolustanut kiistanalaista ristiinnaulitsemistaan. Monet uskonnolliset ryhmät ovat ilmaisseet syvän paheksuntansa esityksestä.

Tähti itse on kertonut haluavansa saada esityksellään yleisöä lahjoittamaan varoja AIDS-tutkimukseen.

– En usko, että Jeesus pahastuisi viestistä, jota yritän lähettää. Hän opetti, että meidän tulisi rakastaa lähimmäisiämme, Madonna kertoi New York Daily News -lehdelle.

Madonnan laulaessa Live To Tell -kappaletta ristiinnaulittuna nähdään taustalla video kolmannen maailman orpolapsista, joiden vanhemmat AIDS on tappanut.

Vuonna 1989 Madonna suututti Vatikaanin musiikkivideollaan Like A Prayer, jossa hän kirkon mukaan yhdisti erotiikan ja uskonnon.