Lost-sarjassa James ”Sawyer” Fordin roolia näyttelevän Josh Hollowayn ja hänen Yessica-vaimonsa aseella uhaten viime vuonna ryöstänyt mieshenkilö on saatu kiinni Honolulussa, Havajilla.
21-vuotiasta Ruben Roycea tullaan myöhemmin syyttämään aseellisesta ryöstöstä ja neljästä muusta rikoksesta. Aseellisen ryöstön lisäksi häntä syytetään myös murtautumisesta Hollowayn asuntoon. Hänen takuusummakseen on määrätty noin 700.000 euroa.
Roycen puolustusasianajaja Theresa Marshall vakuuttaa päämiehensä syyttömyyttä ja uskoo, että todisteet myös osoittavat hänet syyttömäksi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.