Pirates Of The Caribbean : Kuolleen miehen kirstu

Elokuvat · Stara.fi

Ensimmäinen Pirates Of The Caribbean merirosvoseikkailu menestyi valkokankaalla yllättävän hyvin, joten nyt leffa saa odotetun jatko-osan. Kun tulossa on vielä ainakin kolmas osa, lienee paikallaan puhua jopa löyhästä trilogiasta. Kakkososa Kuolleen miehen kirstu nimittäin päättyy niin selvään huippukohtaan, että se tuntuu jopa ylipitkältä televisiosarjan jaksolta, jossa katsoja jätetään ”ilmaan” seuraavaa jaksoa odotellessa.

Trilogian toisessa jaksossa kapteeni Jack Sparrow (Johnny Depp) joutuu taistelemaan maailmankuulua Lentävää Hollantilaista ja sen kapteenia Davy Jonesia (Bill Nighy) vastaan. Jackia vaaditaan lunastamaan aikaisemmin tekemänsä sopimus, mikä tietäisi hänelle sadan vuoden painajaismaista kakkua aavelaivalla Jonesin alaisuudessa. Tältä kohtalolta hänet voi pelastaa vain mystinen kuolleen miehen kirstu.

Will (Orlando Bloom) seikkailee samaan aikaan samoilla merillä etsimässä Jackin kuuluisaa kompassia, jonka avulla hän voisi pelastaa itsensä ja rakastettunsa Elizabethin (Keira Knightley) hirttotuomiolta. Aavelaivalla Will kohtaa myös kadonneen isänsä (Stellan Skarsgård).

Elokuva on selvästi näyttävämpi ja tehty isommalla rahalla kuin ykkösosansa. Selkeimmin tämän voi huomata kuvauspaikkojen valinnassa ja digiefekteissä, jotka ovat molemmat Oscar-tasoa. Maisemat ovat upeita ja tekniikalla merimiehistä on saatu aikaan näyttäviä olentoja, jotka ovat yhtä meren kanssa.

Leffan tarina on hivenen koomisempi kuin edeltäjänsä, mutta vauhtia siinä on selvästi enemmän. Tosin räväkkä merkkarileffa joutuu kallistelemaan vaa-alla uskottavuuden ja lapsille sopivuuden rajamailla, jolloin lopputulos on niin sanottu kultainen keskitie. Jack Sparrow’n rooli on mitä mainioin, mutta Elisabethiin ja Willin suhde jää tyhjäksi, koska paria ei juurikaan nähdä yhdessä.

Kokonaisuutena Pirates Of The Caribbean : Kuolleen miehen kirstu on vanhemmille lapsille ja muille seikkailumielisille sopiva merirosvoseikkailu, jossa ei kirosanoja kuulla eikä veri roisku. Kahden ja puolen tunnin kestossa on noin tunti liikaa tälle käsikirjoitukselle.

Genre: Toiminta/seikkailu (K11)



Ohjaaja: Gore Verbinski



Pääosissa: Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley, Naomie Harris, Bill Nighy, Geoffrey Rush, Stellan Skarsgård



Kesto: 2h 32min



Ensi-ilta: 12.7.2006

Pisteet 3/5