The Sounds kiertueelle Suomeen

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomessa useampaan otteeseen keikkaillut ruotsalaisyhtye The Sounds saapuu syyskuussa kokonaiselle kiertueelle Suomeen. Yhtye esiintyy turnneensa aikana Turussa, Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Vaasassa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Yhdysvalloissa saakka mielenkiintoa herättänyt yhtye on käynyt esiintymässä Suomessa tänä vuonnakin jo pariin otteeseen. Ensin yhtye nähtiin helmikuutta Tavastialla ja viime kuussa Turun Ruisrockissa. Tällä hetkellä yhtye on kiertämässä Yhdysvalloissa.

The Sounds yhdistelee musiikissaan 80-luvun syntetisaattorisoundeja, garagea ja poprockia. Esikuvikseen bändi nimeää muun muassa Blondien, Duran Duranin, Depeche Moden ja Ultravoxin. Yhtye tunnetaan parhaiten hiteistään Living in America, Song With A Mission, Hit Me ja Seven Days A Week.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.