Paul Cless ft. Brixx : Suavemente

Singlet
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Vuonna 1999 Espanjan listaykköseksi suoraan singahtanut Elvis Crespon jättihitti Suavemente on joutunut taas käsittelyyn. Pari kuukautta sitten Scooter teki kappaleesta oman versionsa, ja nyt asialla on Paul Cless.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Versio on esikuvansa tapaan latinosettiä, mutta nyt todella laiskalla tunnelmalla. Lisäksi jopa suomalaisen, välttävästi espanjaa osaavan, korvaan Paul Clessin espanjan lausuminen on aika luokatonta. Tai sitten kyseessä on esimerkiksi Kuuban itäosan murre.

Biisin lyriikoihin on saatu espanjan lisäksi mukaan jonkin verran myös englantia. Tälle kappaleelle ei löydy käyttöä tanssilattialla tai radiossa.

Kappale suorastaan halventaa Elvis Crespon alkuperäistä hittiä. Onneksi alkuperäisen kappaleen puhaltimet on jätetty ennalleen, ja raiskaus kohdistuu lähinnä ”vain” vokaaleihin ja biisin taustaan. Sinkun kakkosversiona on jo hieman järkevämpi versio, jossa vokaaleissa on myös naisääntä.

Pisteet 1/5

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Singlet -osioistamme.