Jay-Z : Show Me What You Got

Singlet · Stara.fi

Hiphop-moguli Jay-Z palaa musiikkiareenoille sooloartistina kolmen vuoden tauon jälkeen uudella Kingdom Come -albumillaan. Levy julkaistaan Suomessa 22. marraskuuta. Albumin ensimmäisenä singlenä lohkaistaan Show Me What You Got. Kappale on sielukas veto, joka eroaa soundeiltaan selkeästi miehen aikaisemmasta materiaalista.

Tyylikkäät orkesteritaustat tuovat välillä mieleen jopa amerikkalaisten televisiosarjojen tunnarit, mutta se ei alenna piiruakaan biisin tyylikkyyttä, jota tässä viisussa riittää. Jay-Z:n taidot eivät ole siis ruostuneet hiphop-yhtiö Def Jamin ruorissa. Biisin on miksannut toinen hiphop-veteraani Dr.Dre. Kokonaispaketti on tässä kappaleessa suunnilleen kunnossa, mutta se viimeinen silaus kuitenkin puuttuu.

Ongelmana on selvän kertosäkeen puuttuminen ja se, että muuten mainiossa kappaleessa ei ole selvää koukkua. Tässä olisi voinut olla hitin ainekset, mikäli mukana olisi ollut edes yksi koukku, jota kuulija jäisi hyräilemään. Puhallinsoitinten muuten mainiot melodiat eivät siihen riitä.

Pisteet 3/5