Pink

Haastattelut · Stara.fi

Räväkkänä artistina tunnetuksi tullut Pink on nyt rauhoittunut ja oppinut ottamaan vastuun teoistaan ja elämästään. Stara tapasi umpirakastuneen supertähden Lontoossa.

Kun amerikkalainen laulaja-laulunkirjoittaja Pink singahti julkisuuteen vuonna 2000, hänet leimattiin hyveellisestä imagostaan tunnetun poptähti Britney Spearsin vastakohdaksi. Tatuoitu Pink tuntui kapinoivan lähes kaikkia asioita vastaan.

Pink, syntymänimeltään Alecia Moore, oli itsepäinen ja villi teini. Hän kokeili huumeita 10-vuotiaana, menetti neitsyytensä vuotta myöhemmin ja heitettiin kotoaan kadulle 15-vuotiaana. Jopa Pinkin äiti menetti toivonsa tyttärensä holtittoman elämäntavan suhteen. 26-vuotias tähti on rauhoittunut aikuistuessaan. Hänestä on tullut avioliittonsa ansiosta jopa perinteisiä elämänarvoja kunnioittava ihminen. Pink avioitui motocross-ajaja Carey Hartin kanssa viime tammikuussa. He ovat seurustelleet vuodesta 2001 lähtien.

– Olen uudestisyntynyt ihminen. Avioliitto on tehnyt minusta hyväntuulisen ja hillityn naisen, Pink nauraa.

– Elämäntyylini oli kymmenisen vuotta sitten useastakin syystä erilainen. Olen kuitenkin jo oppinut ottamaan vastuun teoistani ja elämästäni. Minusta on tullut aikuinen ihminen. Meidän kaikkien on aikuistuttava jossakin vaiheessa elämäämme.

– Careylla on ollut rauhoittava vaikutus minuun. Hän on minun vastakohtani. Olen perusluonteeltani yliaktiivinen ja jopa aggressiivinen ihminen. Carey suhtautuu asioihin ja elämään rennosti, hän elää päivän kerrallaan. Carey on ystävällisin ja huomaavaisin tuntemani mies. Meillä on yhdessä hauskaa, Pink kertoo Staralle.

Myrskyistä suhde

Pinkin ja Carey Hartin jo viitisen vuotta kestänyt välillä hyvinkin myrskyisä suhde on inspiroinut laulajan laulunkirjoitusta. Pink laulaa aviomiehestään muun muassa uuden I’m Not Dead -albuminsa laulussa Leave Me Alone (I’m Lonely). Pink vaatii kappaleen sanoituksessa miestään antamaan hänelle omaa aikaa.

Leave Me Alone on epätavanomainen rakkauslaulu. Vaikka olen korviani myöten rakastunut Careyhin, en halua viettää jokaista hetkeä hänen kanssaan. Tarvitsen aikaa myös itselleni. Myös Careylla on omat juttunsa, jotka hän haluaa tehdä ilman minua. Ymmärrämme toisiamme täydellisesti.

Pink on kirjoittanut I’m Not Dead -albuminsa laulut yhteistyössä muun muassa Britney Spearsille hittejä tehtailleen hittimaakari Max Martinin kanssa. Pink palaa vuonna 2003 ilmestyneen Try This -rockalbuminsa heikon menestyksen jälkeen Get The Party Started -megahittinsä ja Missundaztood – hittialbuminsa popsoundeihin. Hän sekoittelee albumillaan ennakkoluulottomasti erilaisia musiikkityylejä ja hyödyntää lauluissaan muun muassa rock-, dance- ja folk-vaikutteita.

– Laulujen kirjoittaminen oli tällä kertaa sekä helppoa että vaikeaa. Musiikki ja melodiat syntyivät usein kuin itsestään. Laulujen sanat tuottivat sen sijaan aina ajoittain ongelmia. Sanoitusten kirjoittaminen on minulle vaikeaa, kun olen rakastunut. Yritin kirjoittaessani unohtaa parisuhteeni. Hain inspiraatioita esimerkiksi katselemalla uutisia ja juttelemalla ystävieni kanssa.

Sanoinkuvaamaton konserttielämys

Neljä studioalbumia julkaisseesta Pinkistä on tullut kuudessa vuodessa yksi viime aikojen arvostetuimmista ja menestyksekkäimmistä nuorista artisteista. Hänet on palkittu jo kahdella Grammy-pystillä ja Pinkin albumeita on myyty yhteensä jo lähes 25 miljoonaa kappaletta. Konserttikiertueet ovat Pinkin poptähtityön antoisin puoli.

– Rakastan poptähtielämääni. Nautin eniten faneilleni esiintymisestä konserteissani. Yleisömassalle esiintymisestä syntyy sanoinkuvaamaton elämys. Pidän jopa rutiininomaisesta kiertue-elämätavasta ja jatkuvasta kaupungista toiseen matkustamisesta. Haluaisin olla lähes jatkuvasti matkalla jonnekin, sillä en ole vielä valmis jämähtämään lopullisesti kotiini. Vaihdan alaa, kun alan väsyä konserttikiertueisiini, Pink kaavailee.

Pink ja Carey Hart asuvat Los Angelesissa. Heillä on kotiseuranaan neljä koiraa: Bailey, Nanny, Foxy ja Elvis. Poptähti on oppinut nautiskelemaan rauhallisesta kotielämästä tuoreen aviomiehensä kanssa. Hän yrittää kotioloissaan noudattaa myös mahdollisimman terveellistä elämäntapaa.

– Koska ruokavalioni on vaihtelevien olosuhteiden takia konserttikiertueillani usein epäterveellinen, syön kotona terveellisesti. Olen oppinut nauttimaan vihanneksista ja hedelmistä.

– Kulutan suurimman osan kotiajastani oleskeluun ja rentoutumiseen. Katselen televisiota ja kuuntelen musiikkia. Kun tunnen itseni ylienergiseksi, puuhastelen puutarhassa. Se rauhoittaa minut heti, Pink paljastaa Staralle.

Jouni Leinonen

Lontoo