Parisilla ja Britneyllä seksisuhde?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen levisivät julkisuuteen uudet sensaatiokuvat, joissa yläosattomissa keikistelevä Paris Hilton suutelee Venezuelan MTV-kanavan juontajaa Eglantina Zimgiä. Samana päivänä levisivät myös uudet huhut Parisin ja Britneyn suhteen laadusta.

Viime viikolla useaan otteeseen Paris Hiltonin seurassa ilman alushousuja julkisesti esiintynyt Britney Spears ja Paris viettivät News Of The World -lehden mukaan viime viikolla kiihkeän 20 minuutin mittaisen session hotellin lukitussa wc:ssä. Ennen vessaan menoa Paris olisi lehden mukaan käskenyt Spearsia ottamaan alushousunsa pois jalasta.

– Paris pitää siitä, että Britney kulkee ilman alushousuja. Hän jopa komensi Britneyn riisumaan alushousunsa edessään ja Britney totteli mukisematta, lähde kertoi.

Tytöillä synkkasi siitä hetkestä lähtien, kun he tapasivat kaksi viikkoa sitten Las Vegasissa. He viettivät jopa seuraavan yönsä Britneyn sviitissä.

– He menivät vessaan, ja palasivat sieltä 20 minuutin päästä hiukset ja vaatteet sikin sokin. He pitävät alastomana esiintymisestä toistensa edessä, ja sinä yönä he todella tutustuivat toisiinsa, lähde vihjasi.

Paris Hilton on sittemmin nähty myös Britneyn kotona Hollywoodissa.

– Paris ohjasi Britneyn tämän makuuhuoneeseen ja auttoi tätä riisuutumaan. Sellaista meno on ollut siitä saakka. Ensin juhlitaan klubeilla ja sitten jatketaan juhlia kotona.