Brandyn uhrin omaiset vaativat 50 miljoonaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen r&b-tähti Brandy aiheutti viime kuussa sattuneessa kolarissa 38-vuotiaan kolmen lapsen äidin kuoleman. Katumaasturillaan liikkeellä ollut Brandy törmäsi suurella nopeudella edessään ajaneen auton perään kohtalokkain seurauksin.

Nyt Los Angelesin syyttäjä harkitsee syyttävänsä artistia kuolemantuottamuksesta. Lisäksi Awatif Aboudihaj -nimisen uhrin omaiset vaativat tähdeltä huimaa 50 miljoonan dollarin korvausta. Omaisten kanteen mukaan Brandy ajoi varomattomasti moottoritiellä ja törmäsi Aboudihajin auton perään huolimattomuuttaan.

Uhri sai vakavia vammoja ja menehtyi seuraavana päivänä sairaalassa. Brandyn edustajat eivät ole vielä kommentoineet vaatimuksia tai mahdollisia syytteitä. Viime viikolla Brandy esitti kuitenkin julkisen pahoittelunsa uhrin omaisille.

Uhrin omaisten asianajaja kertoi paikalliselle televisiokanavalle hänen tehneet kolmea työtä, jotta voisi elättää Marokossa asuvat vanhempansa, sairaan veljensä ja siskonsa sekä kolme lastaan.

Korvausten lisäksi Brandya odottaa pahimmassa tapauksessa vuoden vankilatuomio, mutta ensikertalaisena hän selvinnee selvästi lievemmällä tuomiolla.