Kylie Minogue anelee miestään takaisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Kylie Minogue erosi miesystävästään Olivier Martinezista aiemmin tässä kuussa pettämiskohun jälkeen. Nyt aussitähti on ilmeisesti muuttanut mielensä, sillä Kylien kerrotaan haluavan palata yhteen Martinezin kanssa. Pariskunta ehti seurustella neljä vuotta.

Olivierin näyttelijänä toimiva ranskainen isä Robert on kertonut poikansa saaneen Kylieltä tunteikkaita puheluja, joissa Minogue anelee Olivieria palaamaan yhteen kanssaan. Mies ei ole suostunut edes tapaamaan popparia, koska on omien sanojensa mukaan siirtynyt elämässään eteenpäin.

– Kylie haluaa Olivierin takaisin, mutta hän on mielestään päässyt jo suhteen yli. Tämä on ollut kovin surullista. Haluamme heidän molempien olevan onnellisia. He olivat loistava pari, Robert-isä kertoi Sunday Mirror -lehdelle viikonloppuna.

– Kylie on yhä rakastunut Olivieriin. Hän ei voi kestää sitä, että hän on menettänyt miehensä. Olivier ei halua tavata Kyliea, mutta hän yrittää olla niin diplomaattinen kuin vain osaa. Kylie sanoo hänelle kaikenlaista romanttista, mikä kuitenkin vain pahoittaa Olivierin mielen. Kylie ei myönnä eron olevan lopullinen, lehden haastattelema lähde kertoi.