Jennifer Lopezin Rebirth -albumilta lohkaistulla Hold You Down -sinkulla kuullaan vierailemassa Fat Joe. Itse biisi on slovarin ja r&b-viisun välimuoto, joka suomalaisissa mestoissa menee selvästi slovarin puolelle. Kappale on kaunis, ja Fat Joen vierailu tuo siihen kaivattua jämäkkyyttä. Varsinkin Fat Joen riimittelyn melodia jää nopeasti päähän soimaan.
Lopezin omat osuudet ovat heleitä ja kauniin kuuloisia, mutta mitään suurempia tunteita kappale ei nostata. Keskinkertaista viisuilua, jolle ei oikein voi povata edes runsasta radiosoittoa. Biisissä on lainattu Dana Harrisin vuonna 1997 julkaistua As We Lay -kappaletta.
Rebirth -levyllä löytyy toki toimivampiakin kappaleita, joten se kannattaa tsekata, mikäli Lopezin soundista pitää.
Pisteet 2/5
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Singlet -osioistamme.