Lauryn Hill heinäkuussa Suomeen

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Soulin supertähti Lauryn Hill saapuu konsertoimaan Suomeen 17. heinäkuuta. Silloin Hill nousee Helsingin Areenan lavalle.

Kahdeksankertainen Grammy-voittaja Lauryn Hill tuli tunnetuksi 1990-luvulla The Fugees -yhtyeen riveissä. Vuonna 1998 alkaneella soolourallaan hän on yhdistänyt menestyksekkäästi hiphopia, soulia, reggaeta ja r&b-vaikutteita. Sittemmin hänet on nähty myös valkokankaalla esimerkiksi elokuvassa Nunnia ja konnia II.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Lauryn Hillin keikkaa varten Areena rajataan siten, että käytössä on vain puolet konserttitilasta. Edellisen kerran Hill nähtiin soolokeikalla Suomessa vuonna 2005, kun hän esiintyi Pori Jazzeissa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.