Britney Spears sai hermoromahduksen haastattelussa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara uutisoi eilen, kuinka poptähti Britney Spears lupautui antamaan erikoishaastattelun OK! -viihdelehdelle. Hänen piti kertoa lehdelle avoimesti elämästään ja valottaa myös taannoista avioeroaan, mutta tilanne ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan.

Haastattelutilanne ja kuvaussessio oli lopulta täysi katastrofi, kun Spears sai haastattelun aikana hermoromahduksen tai ainakin siihen verrattavan kohtauksen. Spears irtisanoi äskettäin managerinsa ja tiedottajansa, joiden työnkuvaan olisi kuulunut myös kuvausten järjestäminen. Nyt Spears hoitaa itse moiset asiat, ja ehkä juuri siksi koko sessio meni lopulta hyvin sekavaksi.

Haastattelun aikana Britneyn kerrotaan olleet äärimmäisen vainoharhainen ja luulleen katon olevan putoamassa hänen päälleen. Muutenkin Spears oli niin sanotusti täysin pihalla tästä maailmasta. Yhdessä vaiheessa Britneyn silmien kerrotaan kääntyneen ”väärin päin” ja hänen luultiin menettävän tajuntansa. Tähden käytös olikin hyvin epävakaata, sekavaa ja arvaamatonta.

Syödessään paikalle tilaamaansa kana-annosta, poppari pyyhki kastikkeet käsistään usean tuhannen euron arvoiseen Guccin asuun. Kaiken lisäksi Britneyn koira teki kakkostarpeensa maahan, ja Britney putsasi koirankakat tietenkin huippukalliilla Chanelin puvulla, TMZ.com uutisoi.

Kuvaussessiossa otetut kuvat olivat haastattelun kanssa samaa tasoa, ja ne voisivat silminnäkijöiden mukaan pilata poptähden loputkin uran rippeet. OK! lehti oli palkannut Los Angelesin parhaisiin lukeutuvia kampaajia ja meikkaajia, mutta Britney ei halunnut käyttää heitä kuvauksissa.

OK! -lehden erikoishaastattelun pitäisi ilmestyä Yhdysvalloissa lehden seuraavassa numerossa jo tällä viikolla.